Lehtikuvan Lennu-kuva ihastuttaa maailmalla

LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

 

Presidentti Sauli Niinistön Lennu-koirasta tuli kansainvälinen sometähti, kun Lehtikuvan kuvaajan Heikki Saukkomaan Lennu-kuvat alkoivat levitä Twitterissä Kelly Weillin twiitin kautta.

Näin Saukkomaa kuvaili tilannetta, jossa kuuluisat Lennu-kuvat syntyivät:

– Lennu juoksenteli ensin tilaisuudessa minne sattui ja päätyi lopulta rauhoittumaan presidentin syliin.

– Paras Lennu-kuva on viimeinen usean kuvan sarjasta (kaikki 21 kuvaa täällä). Kameran moottoriperä piti siinä ääntä, ja viimeisessä ruudussa Lennu katsoo minua suoraan ilmeisesti kameran äänen vuoksi.

Samaiset Saukkomaan ottamat Lennu-kuvat ihastuttivat ja levisivät Suomessa jo joulukuussa, välittömästi niiden ottamisen jälkeen.

Lennu-kuvat vuosien varrelta

Lehtikuvan arkistosta ensimmäinen kuva Lennusta löytyy vuodelta 2011.

Katso Lennu-kuvat vuosien varrelta!

Lennu mediassa

Helmikuussa 2017: Pohjolan Sanomat, Helsingin Sanomat, Lapin Kansa, Talouselämä, KalevaKeskisuomalainen, Salon Seudun SanomatIlta-Sanomat, mtv.fiThe Huffington Post, Mashable, The Tonight Show Starring Jimmy Fallon

Joulukuussa 2016: Ilta-Sanomat, Savon Sanomat, Keskisuomalainen, mtv.fi

Oletko jo tutustunut beta.lehtikuva.fi:hin?

Uudella Lehtikuvan beta-sivustolla kuvituskuvat sekä historialliset kuvat vapaasti selailtavissa, ilman rekisteröitymistä.

Siirry beta.lehtikuva.fi:hin