Avatar photo

13. syyskuuta 2017

ATK:n uusi tuleminen eli mistä on kyse uutisrobotiikassa?

Uutisrobotiikasta puhutaan paljon, mutta mitä se oikein on?

Ei vain tekstintuottamista

Uutisrobotiikka mielelletään usein uutisten kirjoittamiseksi robotin avulla, ja sitä se osin onkin. Kirjoitimme aiemmin uutisrobotiikan hyödyistä erityisesti robottitekstien näkökulmasta. Robottiuutisia tuotetaan jo niin Suomessa kuin maailmallakin. Tämä on kuitenkin vain pieni osa siitä kaikesta, mitä robotiikan avulla voidaan toimituksissa tehdä.

Robotin, tai botin, voi määritellä olevan ohjelmisto, joka korvaa jotakin ihmisen aiemmin suorittamaan tehtävää. Näin ollen uutisrobotiikalla voidaan tarkoittaa myös kaikenlaisen muun toimitustyön ulkoistamista robotille. Robotti voi olla avuksi esimerkiksi tiedonhaussa tai materiaalin luokittelussa.

Tiedonhakuun liittyvään robotiikkaan STT pureutuu syksyllä alkavassa projektissa, jossa rakennetaan uutistoimituksen kannalta olennaiseen dataan perustuvia hälytyksiä. Hälytysjärjestelmän rakentamiseen STT saa tukea Googlen innovaatiorahoituksesta.

Kaikissa näissä tehtävissä robotti on toimittajan apuri, jonka tarkoitus on vapauttaa toimittajaa tekemään töitä, joihin kone ei pysty: kysymään jatkokysymyksiä, luomaan kontekstia, aistimaan tunnelmaa.

Rakkaan lapsen monta nimeä

Uutisrobotiikasta käytetään myös muita nimityksiä. Puhutaan prosessien automatisoinnista ja automaattisesta tekstintuotannosta. Osa datajournalistisista projekteista voidaan myös mieltää osaksi uutisrobotiikkaa, koska myös niissä saatetaan automatisoida toimituksen työtä datan käsittelyn osalta.

Oikeastaan robotiikassa on kyse on vanhasta tutusta lyhenteestä eli ATK:sta. Eli automaattisesta tietojen käsittelystä.

 

U-bot on pinnan alla kulkeva uutisbotti

Robotti mielletään helposti henkilöksi, persoonaksi. Osa uutisrobotiikkaa käyttävistä organisaatioista onkin luonut omalle robotilleen persoonaa esimerkiksi nimeämällä sen. Kuten Yleisradio, jonka jääkiekko- ja vaaliuutisten kirjoittamiseen tähän mennessä keskittynyt robotti on nimeltään Voitto.

Helsingin Sanomat puolestaan on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun ja puhuu ohjelmallisesti tuotetusta tekstistä vailla minkäänlaista persoonallista sävyä.

STT:ssä on päädytty puhumaan robotiikasta yleisesti, koska painopiste on vahvasti myös muissa prosessin vaiheissa kuin tekstintuottamisessa. Robotiikkakokonaisuus kulkee nimellä U-bot, joka on ikään kuin lyhenne uutisbotista. Samalla se kuitenkin viittaa sukellusveneeseen, joka kulkee pinnan alla. Iso osa robotin työstä jää toimittajalle näkymättömäksi ja vain ajoittain pintaan nousee työn tuloksia.

Maija Paikkala

Kirjoittaja on STT:n robotiikkaprojektien product owner ja automatisoinnin mahdollisuuksista innostuva uutiskehittäjä.

Lue myös uutisrobotiikan hyödyistä

Robottikuvat kjpargeter / Freepik