Avatar photo

18. helmikuuta 2016

Suomen Tietotoimisto STT ja MTV Mediahub jatkavat yhteistyötä

MTV jatkaa STT:n asiakkaana sekä teksti- että kuvapalveluissa. Uudet sopimukset on tehty STT:n ja MTV:n uutis- ja sisältöyhtiö Mediahubin kesken. MTV irtisanoi sopimukset marraskuussa osana sisäisiä järjestelyjään.

Lisäksi STT ja Mediahub syventävät yhteistyötään radiouutisten tuottamisessa. Heinäkuun alusta alkaen ne tuottavat yhteistyössä radiouutislähetyksiä tasatunnein aamuvarhaisesta iltamyöhään, viikon jokaisena päivänä. Mediahub tuottaa lisäksi erillisiä radiolähetyksiä omille yhteistyökumppaneilleen.

”Sopimukset ovat STT:lle tärkeitä, koska MTV ja sen uutisyhtiö Mediahub ovat meille paitsi iso asiakas myös läheinen kumppani. Olemme tottuneet suunnittelemaan yhdessä ja tekemään yhdessä niin, että lopputuloksena on hyvää journalismia”, sanoo STT:n vastaava päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mika Pettersson.

”Olen iloinen sopimuksesta, joka myös vahvistaa Mediahubin roolia sisältöyhteistyökumppanina ja radiouutisten tuottajana sekä mahdollistaa moniarvoisen ja monipuolisen radiouutistoiminnan Suomessa”, sanoo Mediahubin toimitusjohtaja, MTV:n vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila.

Lisätiedot:

Vastaava päätoimittaja, toimitusjohtaja Mika Pettersson 040 5078803

Vastaava päätoimittaja, toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila 040 5437183