Suomessa lainsäädäntö takaa sananvapauden. Se tarkoittaa sekä oikeutta ilmaista ja julkistaa viestejä kenenkään ennalta estämättä että yleisön oikeutta vastaanottaa niitä. Toisaalta muu lainsäädäntö ja journalismin eettiset ohjeet linjaavat, millaisia asioita julkisuudessa voi kertoa.

Useimmin punnitaan sananvapauden ja yksilön suojan suhdetta. Korkein oikeus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ovat ratkaisussaan panneet painoa sille, onko kiistanalaisessa asiassa kyse yleistä mielenkiintoa herättävästä keskustelusta vai ihmisten uteliaisuuden tyydyttämisestä. Ensin mainitut aiheet kuuluvat sananvapauden ydinalueeseen (OTT, VT Päivi Tiilikka).

Sananvapauden käyttöön journalismissa liittyvät muun muassa seuraavat säädökset:

  • Euroopan ihmisoikeussopimus ja muut ihmisoikeussopimukset – Suomen perustuslaki (11.6.1999/731)
  • Rikoslaki, etenkin luku 24 Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta (9.6.2000/531)
  • Sananvapauslaki (Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 13.6.2003/460)
  • Julkisuuslaki (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621)
  • Oikeudenkäynnin julkisuuslainsäädäntö (Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa 30.3.2007/381, Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 30.3.2007/370)
  • Vahingonkorvauslaki (31.5.1974/412)
  • Tekijänoikeuslaki (8.7.1961/404)

Alaluvuissa on käsitelty muutamia uutistyöhön eniten vaikuttavia lainkohtia. Teksti perustuu oikeustieteen tohtori, varatuomari Päivi Tiilikan antamaan asiantuntija-apuun.

MUISTA, ETTÄ SÄÄDÖKSET KOSKEVAT MYÖS KUVIA JA VIDEOITA.