STT:n visiona on olla rohkea, värikäs ja kestävä tietotoimisto. Me emme vain uutisoi, kuvaa, analysoi tai jakele. Me tiedämme.

Menemme digi edellä ja kokeilemme rohkeasti uutta. Oivallamme asiakkaidemme tarpeet.

Vaalimme uutistoimiston elinvoimaisuutta.

Menestymme kasvamalla tiedon asiantuntijoina.

Katso esitys Prezi-palvelussa

prezi

“Uutistoiminta on edelleen kivijalka”

Vastaava päätoimittaja, toimitusjohtaja Mika Pettersson

Mitä STT tekee tulevaisuudessa?

Tulevaisuudessa STT tuottaa yhä enemmän palveluita ja monialaistuu. Esimerkiksi STT Viestintäpalvelut on kasvanut viime vuosina voimakkaasti.

– Meillä on valtavasti maata voitettavana, sanoo STT Viestintäpalveluiden liiketoimintajohtaja Mika Roman.

Romanin mukaan tavoitteena on tuoda Suomen markkinoille yhä erilaisia palveluita.

– Kuten tutkimusta tai datan louhintaa. Yhtä lailla se voi olla kaupallista viestintää, sisältöjen tuottamista, niin kauan kuin uutistuotanto ja kaupallinen tuotanto eivät mene sekaisin.

 

Mediapalvelut

Mediapalveluissa tiivis kumppanuus asiakkaiden kanssa vie kehitystä kohti räätälöidympiä ratkaisuja.

– Meidän asiantuntemustamme on tuntea asiakas ja hänen toimintansa niin hyvin, että pystymme kertomaan, mitä osasia yhdistelemällä rakentuu heille kaikkein järkevin palvelu, sanoo STT Mediapalveluiden päällikkö Pihla Lehmusjoki.

Viestintäpalvelut

Toimitusjohtaja Mika Petterssonin mukaan STT:n tavoitteena on säilyttää nykyinen asema viestintäliiketoiminnan keskiössä ja kasvaa perinteisen uutis- ja kuvatoimiston ulkopuolisilla markkinoilla.

Tukeaksemme sitä haluamme laajentaa kaikille liiketoiminta-alueille, joita leimaa sana tieto. STT haravoi uusia mahdollisuuksia jatkuvasti.

Kuvamyynti

Kuvamyynnissä kehitetään jatkuvasti digitaalisia ratkaisuja, kertoo kuvamyynnin esimies Johanna Oksanen.

Kuvien uusien käyttötapojen tuomat mahdollisuudet on otettu ilolla vastaan. Yrityksestä löytyvä moniosaajuus sekä uudet kumppanuudet mahdollistavat uusien kuvallisten ratkaisujen kehittämisen.