Avatar photo

28. toukokuuta 2014

Näin Australian toimistolla

Hälystä kärsivän pelastus, allergikon painajainen. Toimittajamme huomasivat jo ensimmäisissä kenguruvuoroissaan, miten paikalliset ovat ratkaisseet avokonttorin meluongelman. Riittää, kun jalkojen alla on kokolattiamatto.

Suomalaisnelikko työskentelee paikan hermokeskuksessa eli AAP:n uutishuoneessa. Vaikka päivällä tiloissa työskentelee useita kymmeniä ihmisiä, häly ei toimittajamme Laura Huuskosen mukaan nouse häiritseväksi.

Missä kengurutoimittajat työskentelevät?

STT:n väki työskentelee Sydneyssä Australian uutistoimisto AAP:n tiloissa. Paikallisella uutistoimistolla on käytössään rakennuksen viides ja kuudes kerros, joista ylimmässä sijaitsevat kenguruvuorolaisten työpisteet.

AAP:n työtilat sijaitsevat Rhodesin kaupunginosassa, 16 kilometriä länteen Sydneyn keskustasta. Osa alueesta on selkeää asuinaluetta, osa täynnä toimistorakennuksia.

– Paikka muistuttaa Helsingin Aurinkolahtea. Alue on suhteellisen nuori, rakennukset ovat alle 10 vuotta vanhoja, Huuskonen kertoo.

Mikä on erilaista kuin Voimatalossa?

Toimistolla kaikki on päällisin puolin samankaltaista kuin Suomessakin, mutta eroavaisuuksiakin löytyy.

– Työtiloihin pääsee vain hissillä. Hyötyliikunnan rappusissa voi unohtaa, sillä rakennuksen portaikko on tarkoitettu vain hätäpoistumisia varten. Hissi vaatii toimiakseen kulkukortin ja sallii vain napin painalluksen omaan kerrokseen, Huuskonen kertoo.

Suurin eroavaisuus lienee kuitenkin maisema. Läheisyydessä siintävää Parramatta-jokea keinuvine veneineen kelpaa katsella.

Työpaikkaruokalaa rakennuksessa ei ole, mutta lounasta voi nauttia läheisessä ostoskeskuksessa tai AAP:n omassa taukotilassa. Energianpuutteeseen apua tuovat välipala- ja kahviautomaatti.

Kansainvälinen työympäristö

Samoissa AAP:n tiloissa työskentelee myös tanskalainen uutistoimisto Ritzau, saksalainen uutistoimisto DPA, sveitsiläinen uutistoimisto SDA ja saksalaislehti Die Welt. Tilaa raivataan parhaillaan uusille tulokkaille.

– Esimerkiksi Belgian uutistoimisto on ilmeisesti tulossa tänne, Huuskonen kertoo.

Suomalaisiakin saattaa tulla vastaan, sillä STT ei ole ainoa suomalainen yritys, jonka toimipiste sijaitsee samassa rakennuksessa. Kuluttajapakkauksia valmistava Huhtamäki pitää Australian-pääkonttoriaan muutamaa kerrosta alempana.