Tero
Malinen

tero.malinen@stt.fi

Teron titteli on asiakaspäällikkö, mutta hänen työnkuvansa on varsin kirjava. Asiakaskontakoinnin ja käyttäjätuen tarjoamisen lisäksi Tero muun muassa osallistuu erilaisiin kehitysprojekteihin ja kirjoittaa uutiskirjeitä sekä tuottaa sisältöä parille STT:n sometilille. Muiden Mediapalveluiden tiimiläisten tavoin Terollakin on toimittajatausta. Tero aloitti journalistisen uransa maakuntalehdessä, suoritti harjoittelujakson Ylen alueuutisissa ja avusti opiskeluaikoinaan myös kahta kaupunkilehteä. STT:lle hän tuli ensimmäistä kertaa töihin keväällä 2011. Työtehtävien painopiste toimituksessa vaihtui ajan myötä radio- ja nettiuutisten toimittamisesta toimitussihteeröintiin sekä uutissuunnitteluun ja lopulta Mediapalveluissa kehitys- ja asiakaspalvelutyöhön. Kehitystyössä Teroa inspiroi työtehtävien sujuvoittaminen, käyttäjäkokemuksen parantaminen ja työajan vapauttaminen mahdollisimman hyödylliseen toimintaan.


18. toukokuuta 2016
STT tuorein silmin – ensihavaintoja uutistoimistotyöstä

”Mikä on STT?” kysyy haastateltava puhelimessa ensimmäisenä työpäivänäni. Olen juuri tiedustellut, mikä mahtaa olla äitienpäivän suosituin kukka. Vastaan, että STT on Suomen tietotoimisto, jossa tehdään juttuja eri medioille ympäri Suomen. Unohdinkohan jotain? Nyt ensimmäisinä viikkoina olen huomannut, kuinka monipuolista työ STT:llä oikeasti on. Löytyy eri aihepiirien pikadeskejä ja erikoistoimittajia sekä suunnittelijoita ja jopa kenguruja. Lisäksi… Lue lisää »


1. maaliskuuta 2016
Kriisikokoukset ovat EU:n kuumemittari

Brysselissä kuulee usein, että Euroopan unionissa kriisien määrä on vakio. Nyt EU:ta kuitenkin moukaroi poikkeuksellinen kriisien rypäs. Britannia uhkaa lähteä, euroalue natisee ja pakolaiskriisi on ajanut Schengen-alueen romahduksen partaalle. EU:n yhtenäisyyttä ja sen peruspilareita koetellaan enemmän kuin koskaan. Huippukokoukset ovat tärkeitä, koska niissä linjataan, mihin EU on menossa. Tämän vuoden ensimmäisen huippukokouksen pääaihe oli Britannia…. Lue lisää »


4. helmikuuta 2016
Uusi surffaava uutiskenguru aloittaa Sydneyssä kesällä

STT on valinnut seuraavaksi Australian Sydneyyn työkiertoon lähteväksi toimittajaksi Kerttu Heikuran (s. 1990). Hän on uusin jäsen STT:n nelihenkisessä uutiskengurutiimissä, joka seuraa Suomen ja maailman tapahtumia tiiviisti yöaikaan ­– tosin Sydneyn ajassa kenguruilla on tavallinen päivätyö. Sydneyn-toimituksen vastuulla ovat STT:n öisen uutisvirran lisäksi muun muassa erilaiset hälytyspalvelut ja Lehtikuvan tuoreet kuvat eri puolilta maailmaa. Heikura… Lue lisää »


26. tammikuuta 2016
Halpuutus täytti vuoden – ja löi taas läpi mediassa

Runsas vuosi sitten S-ryhmä ilmoitti alentavansa monien elintarvikkeiden hintaa. Mainonnassaan ja viestinnässään ketju käytti alennuksista sanaa halpuuttaminen: esimerkiksi mainoslauseena oli ja on edelleen ”Halpuutimme hintoja”. Sana on todellakin uudistuotantoa, sillä esimerkiksi STT:n juttuarkistosta ei yli 20 vuoden ajalta löydy mitään sen kaltaista ennen S-ryhmän kampanjoita. Noin viikko sitten 19.1. S-ryhmä ilmoitti jälleen uudesta alennuskampanjasta. Kirjoitin… Lue lisää »