Pihla Lehmusjoki

17. joulukuuta 2019

Seitsemän paikallismediaa palaa STT:n uutispalvelun asiakkaaksi – ”Nyt hetki oli otollinen”

toimittaja työskentelee tietokoneen ääressä.
Lehtikuva / Roni Rekomaa

STT:n uutisten yleisö kasvaa merkittävästi, kun seitsemän paikallismediaa palaa uutistoimiston uutispalvelun asiakkaaksi vuoden 2020 alussa.

Lisäksi Lehtikuvan uutiskuvapalvelun asiakaskunta kasvaa yhdeksällä palaavalla asiakkaalla.

STT on solminut sopimuksen uutispalvelusta ja uutiskuvapalvelusta Mediatalo Keskisuomalaiseen kuuluvien Etelä-Saimaan, Kouvolan Sanomien, Kymen Sanomien, Länsi-Savon, Itä-Savon, Uutisvuoksen, Aamupostin, Keski-Uusimaan, Uusimaan, Länsi-Uusimaan, Iisalmen Sanomien, Itä-Hämeen ja Warkauden Lehden kanssa.

Asiakaskunnan ja yleisön kasvu on STT:lle luonnollisesti iloinen asia. Se vahvistaa uutistoimiston asemaa suomalaisen uutismedian keskeisenä toimijana.

Toimitusjohtaja Kimmo Pietinen, STT

Palvelua verkossa vuorokauden ympäri

Etelä-Suomen Median lehdet Aamuposti, Keski-Uusimaa, Uusimaa ja Länsi-Uusimaa ovat olleet pitkään vain Lehtikuvan uutiskuvapalvelun asiakkaita luovuttuaan STT:n uutispalvelusta vuonna 2016. Aamuposti ilmestyy Hyvinkäällä ja Riihimäellä, Keski-Uusimaa Tuusulassa, Järvenpäässä ja Keravalla, Uusimaa Porvoossa ja Länsi-Uusimaa Lohjalla.

Nyt hetki oli otollinen myös uutispalvelun käyttöönotolle. Olemme kasvattaneet digitaalisten tilaajien määrää kolmessa vuodessa merkittävästi ja tämän vuoksi on perusteltua, että pystymme palvelemaan lukijoita verkossa vuorokauden ympäri. STT:n uutispalvelu antaa tähän mahdollisuuden samalla, kun se vahvistaa lehtien uutisseurantaa Uudenmaan kunnissa.

Sisältöjohtaja Silja Tenhunen, Etelä-Suomen Media

Tarve korostuu poikkeustilanteissa

Warkauden Lehti ja Heinolassa ilmestyvä Itä-Häme ovat olleet STT:n asiakkaita viimeksi kaksi vuotta sitten. STT:n uutisia julkaiseva Iisalmen Sanomat puolestaan palaa kuvapalvelun käyttäjäksi 1,5 vuoden tauon jälkeen.

STT:n kanssa tehty sopimus tuo runsautta sekä Iisalmen Sanomien että Warkauden Lehden sisältöön. Se korostuu erityisesti poikkeuksellisissa ja merkittävissä valtakunnallisissa uutistilanteissa, joiden hoitamisesta STT:llä on pitkät perinteet.

Sisältöjohtaja Seppo Rönkkö, Savon Media

STT:n uutispalvelu täydentää ja monipuolistaa Itä-Hämeen sisältötarjontaa Päijät-Hämeessä. Esimerkiksi valtakunnallisten uutisten paikallistaminen onnistuu fiksumminkin, kun saamme mukaan myös yleisen uutisen STT:n tuottamana. Näemme tässä mahdollisuuksia myös urheilu-uutisoinnin laajentamisessa.

Sisältöjohtaja Markus Pirttijoki, Päijät-Häme, Mediatalo Esa

Konserniin kuuluvat Kaakon Viestinnän lehdet palasivat STT:n uutispalvelun asiakkaiksi jo kesällä 2019, mutta palaavat vuoden 2020 alusta myös kuvapalveluasiakkaiksi.

Paluumme Lehtikuvan asiakkaaksi on luonnollinen seuraava askel sen jälkeen, kun palasimme STT:n asiakkaiksi kesällä. Lehtikuvan palvelun laaja kattavuus ja tunnettu laatu ovat meille tärkeitä asioita.

Sisältöjohtaja Pekka Lakka, Kaakon Viestintä

Keskisuomalainen-konsernin maakuntalehdet Keskisuomalainen, Savon Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat ovat sekä STT:n uutispalvelun että uutiskuvapalvelun asiakkaita.