Sähkeuutisten korjaaminen

Jos asiavirheen sisältävä uutinen on ollut Sähkeuutisissa, virhe korjataan seuraavassa mahdollisessa sähkeuutispaketissa. Koska Sähkeuutiset on tarkoitettu radion käyttöön, korjaus kirjoitetaan auki ääneen luettavaan muotoon.

 

KORJAA SÄHKEUUTISISSA OLLUT VIRHE KERRAN, KUN SE EI OLE VAIKUTTANUT OLENNAISESTI UUTISEN KESKEISEEN SISÄLTÖÖN EIKÄ SE OLE YLEISÖN KANNALTA MERKITYKSELLINEN.

Tällaisia virheitä voivat olla esimerkiksi:

1. Nimivirhe

Aiemmassa uutisessa kerrottiin virheellisesti, että bändin nimi olisi Pentti Kurikan nimipäivät, vaikka bändin nimi on Pertti Kurikan nimipäivät.

Uutisessa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että asiantuntijalääkärin nimi olisi Kaarina Bouchard. Hänen oikea etunimensä on kuitenkin Laura.

2. Päivämäärä- tai ajankohtavirhe

VR:n tilaamat ohjaus- ja ravintolavaunut ovat käytössä syksyyn 2015 mennessä. Kerroimme aiemmin virheellisesti, että ne olisivat käytössä syksyyn 2014 mennessä.

3. Paikkavirhe

Viime kuussa susilauma tappoi hoitajansa Ruotsissa Kolmårdenin eläintarhassa Norrköpingin lähellä eikä Tukholmassa, kuten aiemmin virheellisesti uutisoimme.

Liikenteessä on kuollut ainakin yksi ihminen. Toisin kuin aiemmin kerroimme, uhri ei kuollut matkalla sairaalaan vaan tapahtumapaikalla.

4. Lukuvirhe

Alaja löi liittokokouksen äänestyksessä Ari Lahden äänin 55- 33. Aiemmassa lähetyksessämme kerroimme virheellisesti, että Lahti olisi saanut 31 ääntä.

Uutisoimme aikaisemmin EU:n parlamentin oikeistoryhmän kokouksesta Turussa. Sanoimme virheellisesti, että kokous kestää kaksi päivää. Oikeasti kokous kestää kolme päivää.

5. Siteerauskrediitin muuttuminen

Aiemmassa lähetyksessä kerroimme, että asiasta kertoi sanomalehti Pohjalainen, mutta asiasta uutisoi myös Ilkka.

Useita korjauskertoja vaativat asiavirheet

Jos uutisessa on siihen olennaisesti vaikuttava asiavirhe ja se on ollut Sähkeuutisissa useita kertoja, korjaustarve kasvaa.

JOS VIRHE ON OLENNAINEN JA SE ON ESIINTYNYT SÄHKEUUTISISSA KAKSI KERTAA TAI USEAMMIN, KORJAA SE USEAMMAN KERRAN.

Korjaustarpeen määrä kasvaa, kun 

  • virheellinen uutinen on esittänyt siinä mainitun tahon tarpeettoman negatiivisessa valossa 
  • virhe on koskenut oikeus- tai rikostermiä 
  • tieto on erityisen kiistanalainen tai suurta huomiota herättävä.

Kerroimme aiemmassa lähetyksessä virheellisesti, että mies olisi varmuudella syyllistynyt rikoksiin Espoon räjähdeturmassa, vaikka häntä vasta epäillään teosta.

LISÄÄ KORJATTUUN SÄHKEESEEN MYÖS UUTTA TIETOA AINA, KUN MAHDOLLISTA.

Siteeratuissa uutisissa noudatetaan samaa korjauskäytäntöä kuin muissakin uutisissa.

 

Korjauksista tiedottaminen sähkeasiakkaille

TIEDOTA ASIAVIRHEEN KORJAUKSESTA SÄHKEASIAKKAILLE, KUN KORJAUS EI ENÄÄ EHDI KAIKKIEN ASIAKKAIDEN LÄHETYKSIIN.

Kieli- ja kirjoitusvirheiden korjaamisesta ei tarvitse tiedottaa, jos virhe ei ole vaikuttanut uutisen asiasisältöön.