Tero Malinen

24. tammikuuta 2019

Verikuu ja pakkashuurut hehkuvat tammikuun kuvissa

Lehtikuvan kuvaajien päiväohjelmat on yleensä suunniteltu valmiiksi vuorokauden verran etukäteen. Uutistoimistotyön luonteeseen kuuluu, että yllättäen eteen tulevissa uutistilanteissa aikatauluja järjestellään ripeästi uusiksi.

Usein päiväohjelmaa täydennetään myös ajankohtaisiin ilmiöihin liittyvillä täsmätoiveilla. Näitä toiveita kuvaajat toteuttavat, jos muilta töiltään ehtivät.

Kuunpimennyksen täydellinen vaihe kesti noin tunnin ajan. Lehtikuva / Jussi Nukari

Sunnuntai-iltana kuvatoimittaja Timo Jaakonaho lähetti kuvauspyynnön täydellisestä kuunpimennyksestä. Paras ajankohta luonnonilmiön bongailuun ja tallentamiseen oli tiedossa varhain maanantaiaamuna, ennen kuvaajien työvuorojen alkamista.

Viesti lähti kuudelle kuvaajalle, joista viisi oli noussut aikaisin aamulla kuuta kuvaamaan.

Jaakonaho huomauttaa, että kuvatoimiston ammattilaiset taltioivat harva se päivä kiinnostavia asioita ja näkymiä myös ilman erillisiä pyyntöjä, samaan tapaan kuin toimittajat pitävät silmänsä auki uutisaiheiden varalta.

Kuu tuli esiin pimennyksen jälkeen Helsingissä. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Niin kutsutun verikuun kuvaamiseen ei ole luvassa uutta tilaisuutta moneen vuoteen. Täydellistä kuunpimennystä voi ihailla Suomessa seuraavan kerran vasta vuonna 2025.

Parhaat pakkaskuvapaikat löytyvät Kauppatorin kupeesta

Seuraava toive saapui kuvaajien WhatsApp-ryhmään varhain tiistaiaamuna. Itse aamuvuoroon matkalla ollut Jaakonaho toivoi tällä kertaa otoksia kireästä pakkaspäivästä.

Kauppatorin ranta hehkui aamuauringossa. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Talven pakkasennätys, 36,6 miinusastetta, oli tehty maanantaina Sallassa. Tiistaiksi eteläiseenkin Suomeen ennustettiin sellaisia lukemia, että useissa maakunnissa annettiin pakkasvaroitus.

Tällä kertaa neljä kuvaajaa tarttui toimeen. Kaikki olivat hakeutuneet pakkaskuva-apajille Kauppatorin kupeeseen.

Merikylpylässä uitiin kireästä pakkasesta huolimatta. Lehtikuva / Markku Ulander

Kyse ei ollut sattumasta, vaan kokemuksesta ja kyvystä hahmottaa sitä, miten eri ympäristöt toimivat kuvauskohteina eri olosuhteissa.

Siellä on hyvä paikka kuvata, kun merestä ja uima-altaista nousee höyryä kovilla pakkasilla.

Jään ja valon yhdistelmä kiinnosti muitakin kuin ammattikuvaajia. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa