Avatar photo

24. syyskuuta 2018

Minna Holopainen STT:n vastaavaksi päätoimittajaksi

Mika Pettersson eroaa STT:n toimitusjohtajan ja vastaavan päätoimittajan paikalta yhteisestä sopimuksesta.

Käytännön journalistista työtä STT:llä pitkään johtanut uutispäätoimittaja Minna Holopainen nimitetään 1.10. alkaen STT:n vastaavaksi päätoimittajaksi. Holopainen on työskennellyt STT:ssä vuodesta 1997, ensin toimittajana, sitten uutispäällikkönä ja toimituspäällikkönä ja vuodesta 2010 alkaen uutispäätoimittajana.

Minna Holopainen. Lehtikuva / Martti Kainulainen

”STT:n toimitus on hieno, kunnianhimoinen työyhteisö, jossa opin itse uutta joka päivä. Mika on ollut 12 vuotta paras mahdollinen esimies ja työpari sen johtamisessa. Tietysti on haikeaa, kun hän lähtee, mutta STT:n uutistyö jatkuu. Haluamme kehittää uutistoimistoa asiakkaidemme ja suomalaisen yleisön tarpeisiin”, sanoo Minna Holopainen.

Mika Pettersson eroaa tehtävästään yhteisestä sopimuksesta ja hyvässä yhteisymmärryksessä.

”Aloin pohtia uuden tekemistä jo viime keväänä ja olen keskustellut tästä avoimesti myös yhtiön hallituksen kanssa. Olen ollut tässä roolissa 12 vuotta. Se on pitkä aika turbulentilla media-alalla semminkin kun viime vuodet ovat STT:ssä olleet raskaita. Koko Euroopassa taitaa olla vain yksi uutistoimistojohtaja, joka on ollut toimitusjohtajana pidempään”, Pettersson sanoo.

STT:n uuden toimitusjohtajan valinnasta päätetään lokakuussa.

”Välitän varmasti koko toimialan puolesta lämpimät kiitokset Mikalle pitkästä urasta STT:llä. Kuluneet vuodet ovat olleet haastavia, ja Mika on työskennellyt pitkäjänteisesti jatkuvan muutoksen keskellä. Kiitos myös Minnalle entistä suuremman vastuun ottamisesta ja onnea uudessa työssä: Minnan kova osaaminen ja journalistinen kokemus ovat erittäin tärkeässä roolissa, kun STT:tä kehitetään edelleen”, kommentoi STT:n hallituksen puheenjohtaja Petteri Putkiranta.