Minna Holopainen 22. kesäkuuta 2023 Tekoäly tietotoimistossa: STT ei tingi uutisten aitoudesta STT on linjannut tekoälyn käyttöä eri palveluissaan. Periaatteena on, että yleisön pitää voida kaikissa tilanteissa luottaa tietotoimiston tuottamaan ja välittämään tekstiin ja kuvaan.
Maija Paikkala 7. huhtikuuta 2023 Lehtikuvan kuvakaupan beta-vaihe päättyi – Kuvakauppa toimii nyt edeltäjäänsä nopeammin Lehtikuvan kuvakaupan beta-vaihe päättyi huhtikuun alkupuolella, jolloin Kuvakauppa myös siirtyi kokonaan osoitteeseen https://lehtikuva.fi/. Hakulogiikkaa on rakennettu vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita ja kuvien ostoprosessi on tehty sujuvaksi.
Tero Malinen 31. maaliskuuta 2023 Lehtikuvan Jussi Nukarin kuvasarja nousi yleisön suosikiksi Kuvajournalismi 2022 -kilpailussa Lehtikuvan kokenut uutiskuvaaja Jussi Nukari voitti Yleisön suosikki -sarjan Kuvajournalismi 2022 -kilpailussa, ja saavutti lisäksi kunniamaininnan henkilökuvasarjassa.
Maija Paikkala 8. marraskuuta 2022 ”Minäkö se olin, joka hävitti sosialismin Euroopasta?” – Konkarikuvaaja Kainulainen oli paikalla, kun Berliinin muuri murtui Lehtikuvan eläköitynyt kuvaaja Martti Kainulainen muistelee videolla syksyä 1989 ja päiviä, jotka johtivat Berliinin muurin murtumiseen 33 vuotta sitten.
Maija Paikkala 6. syyskuuta 2022 Pimiö vessassa ja kuvat puhelinlinjoja pitkin – lehtikuvalaiset kertovat uutiskuvaamisen muutoksesta Uutiskuvaajat lähettävät nykyään ensimmäiset kuvat keikoiltaan kotitoimitukseen suoraan kamerasta, heti keikan päätyttyä tai jopa sen aikana. Toisin oli ennen.
Maija Paikkala 8. elokuuta 2022 Heikki Saukkomaa seurasi pankkiryöstäjää satoja kilometrejä – Mikkelin panttivankidraama tallentui Lehtikuvan kuviin Heikki Saukkomaan elokuun 8. päivänä 1986 alkaneesta työvuorosta voisi tehdä elokuvan. Mikkelin pankkivankidraamaa todistanut Lehtikuvan konkarikuvaaja kertoo videolla huiman tarinansa.
Maija Paikkala 30. toukokuuta 2022 Lyömätön joukkue pubivisoissa – STT:n kuvatoimittaja kertoo videolla työstään Kuvatoimittajien määrä on vähentynyt tiedotusvälineissä, mutta Suomen Tietotoimistossa työskentelee kaikkiaan kuusi kuvatoimittajaa. He huolehtivat Lehtikuvan uutiskuvavirrasta ja vastaavat siitä, että kuvaajat ovat oikeissa paikoissa oikeaan aikaan.
Tero Malinen 7. huhtikuuta 2022 Uimarin varovainen katse vetosi tuomaritrioon – Lehtikuvan Heikki Saukkomaa palkittiin Vuoden urheilukuvasta Lehtikuvan Heikki Saukkomaa palkittiin Kuvajournalismi 2021 -kilpailussa Vuoden urheilukuvasta. Palkitussa kuvassa uimari Ari-Pekka Liukkonen katselee tulostaulua Tokion olympialaisten 50 metrin vapaauinnin alkuerissä.
Maija Paikkala 10. maaliskuuta 2022 ”Me pelkäämme ylittää rajaa, mutta näiltä ihmisiltä ei kysytty ennen kuin vaara tuli heidän luokseen” – STT tapasi pakolaisia ja auttajia Ukrainan ja Puolan rajalla STT:n toimittaja ja kuvaaja matkustivat maaliskuun alussa Ukrainan ja Puolan rajalle haastatellakseen Ukrainan sotaa pakenevia ihmisiä ja heidän auttajiaan.
Pihla Lehmusjoki 4. maaliskuuta 2022 Lehtikuva torjuu sotapropagandaa kuvapalveluissaan Lehtikuva noudattaa harkittuja periaatteita Ukrainan sotaan liittyvän kuvamateriaalin hankinnassa, jotta tapahtumista välittyvä kuva olisi mahdollisimman todenmukainen.