Tero Malinen 7. huhtikuuta 2022 Uimarin varovainen katse vetosi tuomaritrioon – Lehtikuvan Heikki Saukkomaa palkittiin Vuoden urheilukuvasta Lehtikuva / Emmi Korhonen Olympiaedustaja Ari-Pekka Liukkonen tähyilee tulostaulua kilpakumppaneidensa vartaloiden välistä. Kasvot kuvassa ilmentävät yksilötason merkitystä urheilussa ja tuovat inhimillisyyttä lajiin, jossa keho on kuin kone, tulkitsi Kuvajournalismi 2021 -kilpailun tuomaristo. Vuoden urheilukuvaksi valittu otos on Lehtikuvan Heikki Saukkomaan työn tulos. Saukkomaa kuvasi Liukkosta Tokion olympialaisten 50 metrin vapaauinnin alkuerien yhteydessä viime heinäkuussa. Kuvauspaikka määrittää raamit Saukkomaa on palkittu ja erittäin kokenut kuvaaja, joka on uransa aikana kiertänyt esimerkiksi kymmenet olympialaiset. Hän kertoo, että näissä arvokilpailuissa uinnin kuvaamiseen on yleensä tarjolla kaksi kuvauspaikkaa altaan tasolla. Paikka pitää valita etukäteen ja siitä ei saa liikkua eikä nousta seisomaankaan. Uintisessio kestää kolmisen tuntia. Kuvat otetaan siltä yhdeltä paikalta.kuvaaja Heikki Saukkomaa, STT Saukkomaan mukaan kuvaajan olisi hyvä tietää jotakin eri uintityyleistä ja matkoista, jotta paikan valinta ja kuvaaminen onnistuu. Tokiossa hän oli kameroineen sijoittunut lähelle maalintuloa: 50 metrin vapaauinnin kuvaamiseen olosuhteet olivat hankalat, sillä yksi erä kestää vain runsaat 20 sekuntia. Edessä on roiskeita ja muita uimareita, eikä seurattava urheilija käy montaa kertaa ottamassa happea noin lyhyellä matkalla. Saukkomaan mukaan tällaisessa tilanteessa parhaat hetket kuvata ovatkin uimareiden hyppääminen veteen sekä suorituksen jälkeiset tapahtumat altaassa ja sen reunalla. Oikeaa hetkeä odotellessa Lehtikuvan Antti Aimo-Koivisto, Vesa Moilanen ja Heikki Saukkomaa Tokiossa. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa Saukkomaan mukaan Liukkonen jäi osuutensa jälkeen pitkäksi aikaa muiden uimareiden taakse, joten hän vain odotti hetkeä, jolloin saisi otettua jonkun kuvan pitkänhuiskeasta suomalaisesta. Kun tuo hetki sitten koitti, Saukkomaa ajatteli heti, että kuvasta tuli erilainen ja jotenkin jännittävä. Muistaakseni lähetin sen suoraan kamerasta Suomeen. Kuvaa ei ole rajattu jälkeenpäin. Hän ei itse halua kauheasti tulkita kuvaa. Jonkinlaista tirkistelyn vaikutelmaa saattaa Saukkomaan mukaan syntyä siitä, että Liukkonen katselee aika varovasti tulostaan, joka ei ollut niin hyvä kuin mitä tämä odotti. Palkitut kuvat esillä Kuvajournalismi 2021 -kilpailun voittajat palkittiin Suomen kuvajournalistit ry:n julkistamistilaisuudessa 7. huhtikuuta. Kilpailu on Suomen vanhin ja ainoa kuvajournalismin ja dokumentaarisen kuvan kilpailu, johon osallistui tällä kertaa 72 kuvaajaa. Kilpailun tuomareiksi on vuosittain kutsuttu alan arvostettuja ammattilaisia. Tämän vuoden tuomarit ovat kuvajournalisti ja kuvatoimittaja Marjo Tynkkynen, dokumenttiohjaaja Sami Kieksi ja liettualainen kuvajournalisti Jonas Staselis. Kaikki palkitut ja kunniamaininnan saaneet kuvat sekä muuta kilpailun satoa on nähtävillä Sanomatalossa Helsingissä huhtikuun loppuun asti. Lisäksi kilpailukuviin voi tutustua osoitteessa www.kuvajournalismikilpailu.fi.