Annukka Koskela

4. kesäkuuta 2018

Toukokuun jutussa meteorologi Pekka Pouta pui suhdettaan julkisuuteen

Lehtikuva / Martti Kainulainen

 

Aloitamme blogissa uuden sarjan: kuukauden juttu! Nostamme STT:n edellisen kuun tuotannosta esiin yhden kiinnostavan jutun. Kiinnostavuuden peruste voi olla esimerkiksi jutun kohde, ajankohtainen uutistapahtuma tai poikkeuksellinen jutuntekoprosessi.

Toukokuun jutussa toimittaja Tero Malinen haastatteli MTV:n legendaarista meteorologia Pekka Poutaa merkkipäivähaastattelua varten. Haastatteluun mukaan tuli myös Poudan Sini-koira. Malinen kuvailee juttukeikkaan valmistautumista ja sen lopputulosta näin:

Television aamuohjelmien seuraaminen ei ole koskaan kuulunut rutiineihini. Säämies Pekka Poudan hahmo ei siksi ole minulle lapsuudesta tuttu, mutta aikuisiän havaintojen perusteella olen pitänyt häntä rentona ja huumorintajuisena esiintyjänä.
Taustatyötä tehdessäni huomasin, että Pouta on monissa haastatteluissa kertonut ajautuneensa tv-töihin vähän vahingossa. Kun sitten puhuimme hänen uransa alkuvaiheista, esille nousi vahvasti se, ettei julkinen työ ja esiintyminen ollut nuorelle miehelle lainkaan niin luontevaa kuin voisi nykyään kuvitella. Tästä ristiriidasta ja rooliin kasvamisesta syntyi haastattelun punainen lanka.

Lue Pekka Poudan 50-vuotishaastattelu esim. Iltalehden sivuilta.

Tero Malinen työskenteli jutunteon aikaan toimittaja-toimitussihteerinä STT:n 24h-toimituksessa ja kirjoitti säännöllisesti myös STT:n merkkipäivähaastatteluja. Nykyään Malinen on STT Mediapalveluiden asiakaspäällikkö.

 

 

Katso viisi vinkkiä hyvään henkilöjuttuun

Millainen on merkkipäivähaastatteluiden sukupuolijakauma?

Martti Kainulaisen ikimuistoisimmat kuvauskeikat

Seuraa STT Uutisia Twitterissä