Avatar photo

14. lokakuuta 2020

Puoli vuotta koronaa – STT:n uutiset ja kuvat läpileikkasivat Suomen jokaisen kolkan

Syyskuun puolivälissä tuli kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun koronakriisi iski voimalla Suomeen ja valmiuslain käyttöönoton myötä maassamme julistettiin vallitsevan poikkeusolot. Olot, jotka ovat syksyn saapuessa muodostuneet meille jossain määrin arjeksi.

Arjen mullistuessa työ uutistoimistossa on pyörinyt vuorokauden ympäri tämänkin vuoden jokaisena päivänä. Kerroimme keväällä, millainen oli uutistoimiston maaliskuu kriisitilanteen keskiössä.

Nyt kerromme, millä tavoin suomalainen media on tukeutunut STT:hen pandemiakriisin keskellä.

STT:n uutistuotanto

STT kirjoitti puolen vuoden aikana lähes 30 000 uutista, joista puolessa mainittiin jollakin tavalla korona. Lehtikuvan uutiskuvapalvelussa lähetettiin yli 16 000 kuvaa, joista reilu kolmannes liittyi koronaan.

Kuva perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurusta kommentoimassa tulevia koronan aiheuttamia rajoituksia on ollut syksyn ladatuimpia kuvia Lehtikuvan kuvakaupassa.

Medianäkyvyys

STT:n koronaan liittyviä uutisia julkaistiin päivittäismedian painetuissa lehdissä ja verkossa sekä valtakunnallisen median verkossa puolen vuoden aikana ainakin 85 000 kertaa*. STT:n osuus koronan koko medianäkyvyydestä Suomessa oli yli neljännes.

*Luvussa ei ole mukana useiden mediatoimijoiden verkossa julkaisemia koronaseurantoja, joissa STT:n uutistuotantoa julkaistiin yhteensä kymmeniätuhansia kertoja.


Alueellisuus

Koko mediakenttä nojasi STT:n koronauutisointiin. Se oli tärkeää erityisesti alueellisille toimijoille, joiden valtakunnallinen koronauutisointi perustui pitkälti STT:n uutisiin. Valtakunnalliset mediat julkaisivat STT:n uutisia erityisen paljon koronaseurantakoosteissaan.


Analyysi on toteutettu aikaväliltä 1.3.2020-31.8.2020. Luvuissa on huomioitu ainoastaan valtakunnallisen median ja maakuntamedian verkko- ja printtijulkaisut. Hakusanajoukkona on käytetty koronauutisoinnin identifioivia hakutermejä. STT:n osuutta julkaistuista uutisista eri medioissa ei voida laskea tarkasti, sillä STT:n tuotantoa hyödynnetään paljon myös taustatietona ja yhdistettynä julkaisijan omaan uutissisältöön. STT:n julkaisuosumien laskennassa on hyödynnetty STT Tarkkailija -analyysityökalua sekä hakusanoja Retrieverin mediaseurantaportaalissa.