Luotettavuudesta ja toimintavarmuudesta kiitosta, nopeuteen ja tiedottamisen reaaliakaisuuteen parannuksia

Jo yli vuosikymmenen ajan toteutetussa asiakaskyselyssä* STT on saanut vuosittain korkeat arvosanat mm. luotettavuudesta ja toimintavarmuudesta.

Myös vuoden 2019 asiakaskyselyssä nämä olivat korkealla tasolla: peräti 92% vastaajista arvioi STT:n uutisoinnin olevan ehdottoman riippumatonta ja 91% vastaajista piti STT:n palveluita toimintavarmoina.

Viime vuoden kyselyssä STT:n arvioitiin erityisesti parantaneen uutistilanteiden ennakoinnissa ja reagoimisessa yllättäviin uutistilanteisiin.

86% vastaajista arvioi STT:n ja Lehtikuvan ennakoivan uutistilanteita hyvin ja 77% reagoivan nopeasti yllätyksellisiin tilanteisiin. Ennakoinnissa parannusta edellisvuoteen oli peräti 26 prosenttiyksikköä.

STT:n asiakastyytyväisyyskysely 2019

STT:n uutispalvelun uusi hinnoittelumalli lanseerattiin vuoden 2019 alussa. Hinnoittelumallin uudistus koettiin vastaajien joukossa onnistuneeksi. Asteikolla 1-5 hinnoittelumallin uudistus sai mediaaniarvon 4 (ka. 3,7).

Vaikka STT:n uutisoinnin nopeus ja asiakkaiden tiedottaminen arvioitiin yleisesti hyvälle tasolle (arvosanojen ”onnistunut hyvin” tai ”onnistunut erinomaisesti” osuudet nopeudessa 69% ja tiedottamisessa 85%), näissä osa-alueissa vastaajat näkivät myös parannettavaa. STT:ltä toivottiin reaaliaikaisempaa tiedottamista erityisesti muuttuvissa uutistilanteissa ja nopeutta ensitietojen uutisoimiseen.

LUE ALTA, MILLAISIA TOIMIA OLEMME ASIAKASKYSELYN VASTAUSTEN PERUSTEELLA TEHNEET PARANTAAKSEMME NOPEUTTAMME JA REAALIAIKAISTA TIEDOTTAMISTA.

*STT toteuttaa vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn, jossa kartoitetaan uutistoimiston palveluiden toimivuutta. Kysely lähetetään uutispalvelun ja uutiskuvapalvelun asiakkaille. Vuoden 2019 kyselyyn vastasi 76 prosenttia kyselyn saaneista asiakkaista. Kysely toteutetaan verkkokyselynä ja vuosittaisen vertailtavuuden säilyttämiseksi kysymykset kysytään aina samassa muodossa.

Näin me sen teemme: nopeuden ja reaaliaikaisemman tiedottamisen parannukset

Parhaat nopeuskäytännöt käyttöön sieltä, missä STT jo juoksee jäniksenä

Olemme käyneet läpi STT:n toimituksen työtapoja, tunnistaneet hyviä käytäntöjä sekä kehityskohteita ja laatineet toimitukseen selkeän nelikenttäohjeen nopeaan uutistyöhön. Uutisdeskimme vuoroaikoja ja työnjakoa on myös kehitetty tukemaan entistä nopeampaa uutistyötä.

Vertaamme viivauutistemme nopeutta muuhun suomalaismediaan säännöllisin, noin kaksi viikkoa kattavin satunnaisotannoin. Vuoden 2020 alussa aloitetun seurannan perusteella STT on nopeimmillaan erityisesti oikeus- ja urheilu-uutisissa. Kotimaan ja talouden uutisoinnissa puolestaan sijoitumme alkuvuoden seurantaotannassa muuhun suomalaismediaan nähden keskinopeuksille.

Nopeusseurannasta saadut huomiot auttavat kehittämään uutistoimintaamme: nopeimmissa prosesseissamme hyväksi havaittuja työtapoja voidaan käyttää koko uutisdeskissä.

Toiminnan kehittämisessä pyrimme siihen, että ensitiedot uutisista saavuttaisivat asiakkaamme ensimmäisenä Suomessa.

Lisäsimme tietoa verkkoversioidemme valmistumisajoista

Olemme vahvistaneet verkkoversioidemme valmistumisaikaa koskevia lupaustietojamme. Kuluvan päivän ja lähipäivien uutisaiheet koostavissa STT:n listoissa eli STT:n lupauksissa kerromme nyt tietoa loppuversioiden lisäksi myös uutisaiheiden ensimmäisen pidemmän verkkoversion eli pikaplus-version arvioidusta valmistumisajasta.

Tieto pikaplus-versioiden valmistumisajasta löytyy STT:n listoista aihekohtaisesta kuvauksesta silloin, kun pikaplus-version valmistumishetki on etukäteen mahdollista arvioida. Uutisaiheiden loppuversion eli ensisijassa printtikäyttöön tarkoitettujen uutisversioiden valmistumisajat ilmoitetaan myös aihekohtaisesti totuttuun tapaan.

Toimituksille tiedoksi -jakelulla lähetettävistä STT:n listoista asiakkaamme saavat tietoa kuluvan päivän ja lähipäivien aiheista. Kerromme kuluvan uutispäivän tarjonnasta aamulla, iltapäivällä ja illalla päivittyvillä lupauksilla. Lisäksi lähetämme päivittäin ennakkolupauksen seuraavan päivän ja ylihuomisen aiheista. Poikkeuksena ovat viikonloput: torstaina lähetämme ensimmäisen ennakkolupauksen STT:n tarjonnasta perjantaista maanantaille ja päivitämme tätä maanantaihin asti ulottuvaa ennakkolistausta seuraavina päivinä.

Reaaliaikaisempaa tietoa juttujen päivittymisestä nopeatahtisissa uutistilanteissa

STT:n toimittajat lisäävät nopeiden pikaversioidemme mukana asiakkaalle lähetettävään huomiokenttään aiempaa enemmän tietoa pidempien verkkoversioiden päivittymisaikataulusta ja odotettavissa olevasta sisällöstä, kuten STT:n tavoittelemista haastateltavista.

Huomiokentän tiedot tukevat erityisesti STT:n uutisvirtaa asiakaspäässä päivittäisessä työssään seuraavia ja uutisvalintoja tekeviä journalisteja kuten verkkotoimittajia ja -tuottajia sekä toimitussihteereitä. Huomiokentän tiedoista he saavat reaaliaikaista tietoa siitä, mitä seuraavaksi on luvassa.

Viivaa seuraavan pikaversion lisäksi lähetämme nykyisin myös viivaa seuraavan ensimmäisen pikaplus-version prioriteetilla kaksi. Tämä helpottaa päivän puhutuimpiin uutisaiheisiin liittyvien ensimmäisten pitkien verkkoversioiden erottamista muun STT:n uutismateriaalin seasta.


Etkö näe huomiokentän tietoja toimitusjärjestelmässäsi? Ota yhteyttä STT:n Mediapalveluihin, jotta osaamme opastaa teknistä henkilöstöänne lukemaan kentän tiedot sisään toimitusjärjestelmäänne.

Mahdollisuus pikaviestiä STT:n uutispäälliköiden kanssa Slackissä

Olemme ottaneet käyttöön Slack-pikaviestiohjelman STT:n uutispäälliköiden ja asiakastoimitustemme päivittäisen uutisjohdon välisessä viestinnässä.

STT:n Slack-kanavalla on mahdollista seurata STT:n listoja eli lupauksiamme sekä viestiä STT:n vuorouutispäällikön kanssa. Vuorouutispäällikkömme kertovat kanavalla nopeista käänteistä päivän uutistilanteissa ja vastaavat kysymyksiin kuluvan päivän ja alkavan yön uutistarjonnasta. Slack-yhteys on tarkoitettu asiakastoimitusten uutisosastojohdolle kuten toimituspäälliköille, uutispäälliköille, tuottajille ja toimitussihteereille.

Vuorouutispäällikkömme vastaavat Slackissa työpisteellään ollessaan. STT:n toimitukseen saa jatkossakin yhteyden tuttuun tapaan myös sähköpostilla tai puhelimitse, ja STT:n lista eli lupaus lähetetään myös Toimituksille tiedoksi -jakelussamme.

Pitkän aikajänteen uutissuunnittelua koskeviin kysymyksiin vastaa suunnitteleva uutispäällikkömme. Hänet saa kiinni numerosta 09-69581307.