Salla Salmela 19. kesäkuuta 2019 STT avasi uutisarkistonsa tutkijoille – eilisen uutiset auttavat kehittämään huomisen teknologiaa Suomen Tietotoimisto on luovuttanut sähköisen uutisarkistonsa tutkijoiden käyttöön. STT:n suomenkielisiä uutisjuttuja on nyt mahdollista ladata tutkimuskäyttöön yliopistojen ylläpitämästä Kielipankista.
Tero Malinen 23. toukokuuta 2019 Kakon kikoillako kultaan? – Näin Leijonat on menestynyt MM-jäillä ensimmäisen mestaruutensa jälkeen Vuoden 1995 mestaruuden jälkeen Suomen jääkiekkomaajoukkue on edennyt MM-finaaliin seitsemän kertaa – mutta voittanut kultaa vain kerran. Visualisointimme näyttää, miten lajin kärkimaat ovat MM-kaukaloissa pärjänneet.
Pihla Lehmusjoki 21. maaliskuuta 2019 STT Tarkkailijan kehitykseen merkittävä rahoitus – kansainvälinen yhteistyöprojekti rakentaa digitaalista siltaa uutistoimiston ja julkaisijoiden väliin STT kehittää projektissa uutistoimiston ja julkaisijoiden välistä analytiikkaa, mihin STT:llä käytetään Tarkkailija-nimistä työkalua.
Tero Malinen 14. maaliskuuta 2019 STT sai uutissuunnittelun tueksi ratkaisun, jolla kasvattaa ymmärrystä kirjavasta asiakaskunnasta Kuunpimennys, suomalaisten suhtautumista ilmastonmuutokseen selvittänyt tutkimus ja selvitys nuorten nuuskankäytöstä. Muun muassa nämä ovat suunnittelutietopalvelu STT Pron asiakkaiden eniten klikkaamia sisältöjä viime kuukausilta, selviää käyttäjätiedoista.
Salla Salmela 12. maaliskuuta 2019 Robottijournalisti raportoi kiekkokaukalosta — STT pilotoi koneellisia uutisia naisten ja miesten jääkiekkosarjoista STT pilotoi koneellisesti tuotettuja uutistekstejä yhdessä kuuden asiakastoimituksensa kanssa. Testiympäristöksi valikoitui kiekkokaukalo, sillä urheilusta on saatavilla sellaista dataa, jota robotti tarvitsee kirjoittaakseen uutisen.
Pihla Lehmusjoki 20. syyskuuta 2018 Vuoden uutistoimistotekona palkittu STT Tarkkailija sen paljastaa: STT:n uutisia julkaistaan kuukausittain yli 25 000 kertaa STT uutisoi kuukausittain noin 2 300 uutisaiheesta, joita julkaistaan tiedotusvälineissä yli 25 000 kertaa, paljastaa analytiikkatyökalu STT Tarkkailija. Euroopan uutistoimistoliitto palkitsi työkalun kehittäjän Pihla Lehmusjoen Vuoden uutistoimistoteko -palkinnolla.
Maija Paikkala 8. toukokuuta 2018 STT:n analytiikkatyökalu sai kansainvälisen palkinnon STT:n analytiikkatyökalu on palkittu vuoden eurooppalaisena uutistoimistotekona. STT Tarkkailijan kehittäjä liiketoimintapäällikkö Pihla Lehmusjoen palkitsi Eurooppalaisten uutistoimistojen liitto EANA. STT Tarkkailija on työkalu, jolla seurataan uutisten läpimenoa.
Maija Paikkala 16. huhtikuuta 2018 Kehittäjätiimin viisi vinkkiä: miten viedä uudet asiat käytäntöön Keräsimme STT:n kehittäjäporukan kanssa vinkkimme onnistuneeseen projektiin. Miten viedä onnistuneesti uusi työkalu, tekemisen tapa tai uuden palvelun tuotanto osaksi arkea?
Pihla Lehmusjoki 26. syyskuuta 2017 Toimittaja, älä kavahda dataa! Sen analysoiminen on modernia journalismia Datalle pitää esittää kysymyksiä ja asettaa sieltä saatavia vastauksia kokonaiskuvaan. Data on kuin haastateltava, joka on myös osattava valita oikein.