STT Tekstiviestiuutiset Uutissalamoita GSM-puhelimiinSTT:n tekstiviestiuutispalvelulla on pitkä historia. STT:n Uutissalamat -nimisen palvelun lanseerauksesta kerrottiin alkujaan tammikuussa 1996. Uutisessa arvioitiin, että vastaavaa GSM-verkossa toimivaa lyhytsanomapalvelua ei tiettävästi ollut käytössä missään muualla maailmassa. Uusi palvelu oli tarkoitettu ennen kaikkea yhteiskunnallisten päättäjien käyttöön. Vaikka viestintävälineiden ja -kanavien kirjo on sittemmin kasvanut, niin tekstiviestiuutiset on säilynyttänyt asemansa STT:n laajassa palveluvalikoimassa. Yhä nykyäänkin moni tärkeä uutinen tavoittaa yleisönsä ensimmäisenä tekstiviestipalvelun avulla. Esimerkiksi vuonna 2019 eduskunnan puhemies Paula Risikko sai tiedon hallituksen erosta STT:n tekstiviestillä. Esimerkkejä STT:n tekstiviestiuutisista:6.1.2019 Suomi on voittanut jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden. Nuoret Leijonat kukisti finaalissa Yhdysvallat 3–2. (pääuutinen, urheilu) 4.1.2019 Tromssan poliisi: Norjassa kadonneet kolme suomalaista ja yksi ruotsalainen ovat jääneet lumivyöryn alle. Kenenkään ei odoteta löytyvän elossa. (pääuutinen, kotimaa, ulkomaa) 4.1.2019 TT: Ruotsissa on paljastunut epäilty ebola-tapaus. Potilas on hoidossa Uppsalassa. Hän on tiettävästi palannut kolme viikkoa sitten Burundista. (ulkomaat) 2.1.2019 Myrsky on hirmumyrskylukemissa. Kymmenettuhannet taloudet ovat olleet sähköttä. Tieolot ovat osin vaaralliset. Aallonkorkeus on ennätyksellinen. (pääuutinen, kotimaa) 18.12.2018 Tilastokeskus: Tuloerot kasvoivat viime vuonna verrattuna vuoteen 2016. Suurituloisten reaalitulot kasvoivat enemmän kuin keski- ja pienituloisten. (talous, politiikka) 19.10.2018 Poliisi sai oikeuden tutkia Viestikoekeskuksesta uutisoineen HS:n toimittajan muistitikulta löytynyttä tiedostoa. Asian ratkaisi hovioikeus. (pääuutinen, kotimaa, viestintä) 17.12.2018 VM: Suomen talouskasvu hidastuu, mutta on edelleen nopeaa. VM ennustaa tälle vuodelle 2,5 prosentin kasvua ja ensi vuodelle 1,5 prosentin kasvua. (pääuutinen, politiikka, talous) 11.12.2018 Kari Hotakaisen Räikkös-kirjaa on myyty 170 000 kpl. Se on tiettävästi enemmän kuin mitään muuta kirjaa ilmestymisvuonnaan Suomessa, Siltala kertoo. (urheilu) Lehtikuva / Markku Ulander