Tero Malinen 18. maaliskuuta 2021 Lehtikuva 70 vuotta: Vanhojen valokuvien tunnistaminen haastaa ja tyydyttää nostalgiannälkää Lehtikuvan perustamisen 70-vuotisjuhlavuoden merkeissä julkaisemme blogissamme kuvatoimiston historiaan liittyviä kirjoituksia. Sarjan kolmannessa osassa kerrotaan siitä, miten Lehtikuva hyödyntää joukkoistamista vanhojen valokuvien taustojen täydentämisessä.
Tero Malinen 17. maaliskuuta 2021 Vaikuttiko koronavuosi STT:n siteerausmääriin? STT:n siteeratuimmat -listaus on ilmestynyt Suomen Journalistiliiton ammattilehdessä Journalistissa vuodesta 2011 lähtien. Viime vuonnakin STT siteerasi kotimaisia uutismedioita satoja kertoja. Kevättalvesta 2020 lähtien uutisointi on pyöri koronan ympärillä, mutta miten epidemia vaikutti viime vuonna siteerausten tekemiseen?
Annukka Koskela 8. maaliskuuta 2021 Korona-ajan kuuluisin kyltti haastaa kuvaajansa joka kerta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen portilla sijaitseva kyltti on kuvittanut yhtä jos toistakin korona-aiheista juttua. Kaksi ammattilaista Lehtikuvasta kertoo, minkälainen kuvauskohde kyltti on ja mikä motivoi palaamaan sen äärelle yhä uudelleen.
Maija Paikkala 1. maaliskuuta 2021 Taustatiedot kunnossa – Laadukas metadata auttaa menestymään verkossa Personointi, sisällön suosittelu ja analytiikka ovat keskeisimmät metadatan hyödyntämisen kohteet, ilmenee STT:n tekemästä selvityksestä.
Tero Malinen 19. helmikuuta 2021 Lehtikuva 70 vuotta: Yhteistyökumppaneista yhteistoimitukseksi, STT:n ja Lehtikuvan liitto Lehtikuvan perustamisen 70-vuotisjuhlavuoden merkeissä julkaisemme blogissamme kuvatoimiston historiaan liittyviä kirjoituksia. Sarjan toisessa osassa kerrotaan siitä, miten Lehtikuvasta tuli osa Suomen Tietotoimistoa.
Tero Malinen 21. tammikuuta 2021 Lehtikuva 70 vuotta: Kuvatoimisto kasvoi kukoistukseen Sanoman kyljessä Lehtikuvan perustamisen 70-vuotisjuhlavuoden merkeissä julkaisemme blogissamme kuvatoimiston historiaan liittyviä kirjoituksia. Sarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan, miten Helsingin olympialaiset vaikuttivat Lehtikuvan perustamiseen.
Salla Salmela 7. tammikuuta 2021 Haluatko tehdä uutisia, joita lukee ja kuulee koko Suomi? Hae STT:lle! Etsimme sijaisia STT:n uutistoimitukseen ja Lehtikuvaan kevääksi ja kesäksi 2021. Täytämme paikkoja heti hakuajan alusta asti.
Maija Paikkala 17. joulukuuta 2020 Lännen Media nojaa jatkossa entistä vahvemmin STT:n uutisiin ja uutiskuviin Maakunnallisten sanomalehtien yhteenliitymä Lännen Media nojaa jatkossa aiempaa vahvemmin STT:n uutis- ja kuvatuotantoon.
Tero Malinen 14. joulukuuta 2020 Sinnikäs ja säntillinen yksityiskohtien tarkistaminen jalostui Vuoden urheilujutuksi STT:n toimittaja Raiko Häyrisen artikkeli Marko Yrjövuoresta on valittu Vuoden urheilujutuksi. Valinnan teki Urheilutoimittajain Liiton nimeämä raati. Mittavan taustatyön ja faktantarkistuksen vaatineessa jutussa Häyrinen selvitti Yrjövuoren puheiden ja tekojen todenmukaisuutta.
Maija Paikkala 10. joulukuuta 2020 Syntymä ja kuolema, valta ja väärinkäytökset – Ikiaikaiset teemat kiinnostavat lukijoita Luetuimpien uutisten aiheita tarkastellessa STT:n toimitus löysi toistuvia teemoja. Osa niistä meidän kaikkien arkeen liittyviä, osa ikiaikaisia. Mikä yhdistää saippusarjoja ja uutisia?