Salla Salmela 30. joulukuuta 2019 Video tiivistää, miltä vuosi 2019 näytti uutistoimistojen kameranlinssien läpi Pääministeri Sanna Marin piti medialle tiedotustilaisuutta hallituksensa al-Hol-linjauksesta eduskunnan valtiosalissa 16. joulukuuta. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto Maailman uutistoimistoissa työskentelevät kuvajournalistit ovat tänäkin vuonna seuranneet ja taltioineet suuria ja hieman pienempiä uutistapahtumia ympäri maailman. Kamerat ovat olleet paikalla valtionjohtajien tapaamisissa ja salamavalot räiskyneet juhlagaaloissa, mutta yhtä lailla uutistoimistot ovat seuranneet siirtolaisten taivalta eri puolilla maailmaa, välittäneet tietoa ääriolosuhteiden kuten kuivuuden keskellä kamppailevilta alueilta ja seuranneet suurmielenosoituksia ja urheilukilpailujen jälkeisiä mestaruusjuhlia maailman eri kolkissa. STT:n kautta julkaistiin vuonna 2019 noin 45 000 tuoretta Lehtikuvan uutiskuvaa. Muutama näistä ruuduista vilahtaa myös uutistoimistojen kansainvälinen kehitysverkosto MINDSin videokoosteessa. Katso videolta, miltä maailma näytti uutistoimistojen kuvajournalistien kameranlinssien läpi vuonna 2019. Varmaa on, että monet videolla nähtävät kasvot ja ilmiöt pysyvät uutisoinnin keskiössä vuodenvaihteen jälkeenkin.