Toimitus

15. helmikuuta 2018

Rohkeat haastateltavat käynnistivät juttusarjan Kallion lukiosta – STT:n toimittajat ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajiksi

STT:n toimittajat ovat ehdolla Bonnierin Suuren journalistipalkinnon saajiksi vuoden juttu -kategoriassa. Tuuli Oikarinen, Jecaterina Mantsinen ja Olli-Pekka Paajanen uutisoivat marraskuussa 2017 helsinkiläisen Kallion lukion opettajan lähennelleen ja piinanneen oppilaitaan läpi 2000-luvun. Palkinnon voittaja julkistetaan 14.3.2018 suorassa televisiolähetyksessä.

Toimittajakolmikon lisäksi juttuhankkeeseen osallistuivat uutispäällikkö Janne Huuskonen ja uutispäätoimittaja Minna Holopainen.

Lue alkuperäinen juttu

Näin tekijätiimi muistelee juttuprosessin etenemistä ja siihen kuuluneita pohdintoja:

Toimittajan pitää punnita tietojen yhteiskunnallista merkitystä

Viimeiset Kallion lukion ex-opiskelijoiden haastattelut taisivat sinä iltana olla ohi, kun aloimme miettiä jutun vastaanottoa. Pohdimme, että entä jos julkaisupäätös kyseenalaistetaan ja juttu kääntyy lähteitämme vastaan. Tai että lukijat eivät pidä opettajan tekoja tarpeeksi kamalina, ajattelevat vaikka, että ”eihän se edes tarrannut kenenkään tisseihin”. Heti perään joku meistä muistutti, että tätä juttua ei voi jättää tekemättäkään, se olisi yksinkertaisesti väärin.

STT:n toimittajat Tuuli Oikarinen, Olli-Pekka Paajanen ja Jecaterina Mantsinen. Lehtikuva / Martti Kainulainen

Kallion tapauksessa, kuten seksuaalisessa vallankäytössä yleensä, on kyse paljon muusta kuin toisen ihmisen koskettamisesta vastoin tämän tahtoa. Kyse on alistamisesta ja vallankäytöstä. Se voi tapahtua myös sanoilla tai eleillä, myöhään tulevilla soitoilla tai kommenteilla ulkonäöstä.

Juttuun päätyivät meille kerrotuista asioista vakavimmat ja konkreettisimmat. Lisäksi moni haastatelvista kertoi opettajan lähestyneen kouluun liittyvien asioiden varjolla myös vapaa-ajalla. Oli myös tapauksia, joissa opiskelija ei halunnut opettajan kurssille. Tämän jälkeen opettaja oli lähes vaatinut osallistumaan.

Tällainen käytös ei ole rikos. Se ei silti tarkoita, ettei se olisi väärin ja ettei siihen pitäisi puuttua. Toimittaja ei ole poliisi, vaan hänen pitää punnita myös tietojen yhteiskunnallista merkitystä.

Lehtikuva / Mikko Stig

Uutisointikynnyksen miettiminen on hankalampaa, kun ei ole kyse rikoksista – opettajankin yksityisyyttä on miettivä. Vaikka meille selvisi jo ensimmäisten haastateltavien kanssa jutellessa, miten järkyttävistä tapahtumista Kalliossa oli kyse, oli löydettävä lisää haastateltavia. Se, että pari opiskelijaa on kokenut opettajan käytöksen ahdistavaksi, on epäilijoiden helppo kuitata väärinkäsityksenä. Mutta kun vuosikymmenten ajalta toistakymmentä opiskelijaa kokee opettajansa käytöksen häirinnäksi, juttu muuttuu henkilökohtaisesta yhteiskunnalliseksi: osoitukseksi siitä, miten syvälle koulun tai muun yhteisön arkea häirintä voi juurtua.

Puhuminen vaatii rohkeutta

Haastateltavien kertomuksista on jäänyt mieleen kaksi asiaa, jotka toistuivat puhelusta toiseen. Kertomuksissa ei ollut liioittelua, asenteellisuutta tai halua mustamaalata opettajaa, päinvastoin.

Haastateltavat olivat hyvin tarkkoja erottelemaan sen, mitä olivat itse kokeneet tai nähneet ja mitä he taas olivat kuulleet tai ymmärtäneet tapahtuneen. Näiden asioiden syynääminen, mielikuvien erottaminen faktoista, on toimittajan perusduunia. Haastateltavat alleviivasivat kuitenkin jo itse, jos eivät olleet täysin varmoja jostakin asiasta.

Toinen yhä mieleen palaava asia on me too -kampanjan aikana puhuttanut uhrin häpeä ja itsesyytös. Kysyimme jokaiselta haastateltavalta, olivatko he puhuneet näkemästään tai kokemastaan jollekin. Suurin osa ei ollut: he eivät kokeneet tekoja tarpeeksi törkeinä tai eivät uskoneet, että kertomisesta olisi hyötyä. Osa ei osannut sanoa, miksi oli pysynyt hiljaa. ”Näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt mennä kertomaan heti silloin”, sanoi moni anteeksipyydellen.

Lehtikuva / Vesa Moilanen

Puhuminen on vaikeaa. Se vaatii rohkeuden lisäksi luottamusta siihen, että tulee kuulluksi ja että kertomisesta on hyötyä. Lukiolaiset sanoivat, että opettajan käytös oli aikanaan otettu nyt jo eläköityneen rehtorin kanssa puheeksi. Jutun julkaisemisen jälkeen kävi ilmi, että rehtori oli kyllä antanut opettajalle varoituksen, mutta siitä huolimatta häirintä jatkui vuosia. Opiskelijat kokivat, ettei asiasta kannata puhua, koska aiempikaan yritys ei auttanut.

Kallion tapaus, kuten varmasti moni muu vastaava, alkoi paljastua, kun yksi ihminen valotti kokemaansa. Valo ei ollut pilkkopimeässä kauaa yksin, vaan hetken päästä vuosien väärinkäytöksiin osoitti kaksi, kolme, yli kymmenen, kaksikymmentä valoa. Kalliolaiset halusivat rikkoa hiljaisuuden paitsi itsensä myös tulevien Kallion lukiolaisten puolesta. He suostuivat julkisuudessa uhrien ääneksi tai puolustajiksi ja tekivät Kalliosta varoittavan esimerkin kaikille häiritsijöille, ahdistelijoille ja heitä suojeleville.

Kiitos haastatelluille ja toimituksen johdolle

Kirjoittajina päällimmäisenä on kiitollisuus siitä luottamuksesta, jonka saimme lähteiltä ja tyytyväisyys, jos jutun julkaisemalla pystyimme sen lunastamaan.

Jutun synnystä on kiittäminen paitsi niitä ihmisiä, jotka uskalsivat puhua, myös toimituksen johtoa. STT:llä ei kertaakaan sanottu, että juttua ei voisi tehdä. Sen sijaan toimituksen johdossa pohdittiin, miten sen voi tehdä mahdollisimman hyvin, uutispäätoimittajamme sanoin “by the book”.

Lue, millaisia eettisiä kymyksiä STT:n toimituksessa pohditaan

 

Lue tiedote täältä