Avatar photo

17. marraskuuta 2015

Kännykkäkamerat ja somejakelu eivät korvaa journalistien työtä

Häviääkö perinteinen media pelin Googlen ja Facebookin kaltaisille jäteille? Ei, jos on uskominen kansainvälisiä journalismin asiantuntijoita, Lontoon yliopiston journalismin professori George Brockia ja brittiuutistoimisto PA:n Darren Watersia. Uutistyön muutoksessa mediatalojen entiset vahvuudet voivat kuitenkin Brockin mukaan muuttua rasitteiksi.

georgebrock1

George Brock, © MINDS International

Pelikentälle on Googlen ohella rynnistänyt muun muassa syksyllä Yhdysvalloissa uutispalvelunsa lanseerannut Apple ja vastikaan omasta uutissovelluksestaan ilmoittanut Facebook. Kansaiväliset mammutit ovat onnistuneet asemoitumaan mediabisneksen jakelun ytimeen.

– Ne tekevät yhä enemmän journalistisia päätöksiä, mutta eivät ymmärrä mitään siitä, miksi ja miten journalismia tehdään, sosiaalisesta mediasta ja datasta uutistoimisto PA:ssa vastaava Darren Waters sanoo.

Professori George Brock näkee, että journalismin ammattilaislla on tässä sauma iskeä.

– Me media-ammattilaiset kiinnitämme liikaa huomiota jakeluun ja aivan liian vähän sen selvittämiseen, mikä on juuri meidän ainutlaatuinen kilpailuetumme, Brock suomii.

Uutistoimistojen lokakuisessa MINDS-kehitysverkoston tapaamisessa puhunut Brock muistuttaa, että digitaalisuus on nostanut ennakoimattomuuden uudelle tasolle. Digiajassa alkaa olla jo vaikeaa ennustaa edes sitä, mistä seuraava kilpailija ilmaantuu, sillä useilla toimialoilla uudet pelurit tuntuvat syntyneen kuin tyhjästä: kuka olisi arvannut valtavaa liikevaihtoa takovien Uberin tai Airbnb:n menestyksen muutama vuosi sitten?

Brock huomauttaa, että median kulta-aika 1990-luvun lopulla oli historian valossa poikkeuksellisen vakaa ja digikehitys on palauttanut tilanteen normaaliin. Jatkuva muutos ja improvisointi on normaalia.

Someajan journalisti on disinformaation oikoja

Brock luettelee kolme someajan journalistin tulevaisuuden tehtävää: faktan tarkistus, ymmärryksen luominen ja silminnäkijän rooli.

Ranskan uutistoimisto AFP:n päätoimittaja Phil Chetwynd sanoo, että vaikka nykypäivänä kaikki kaikkialla tallentuu jonkun kännykkäkameraan, se ei korvaa journalistin työtä.

– Journalisteilta kuluu huomattavasti aikaa ja resursseja somehuhujen tarkistamiseen ja oikomiseen. Se on äärettömän tärkeä tehtävä ajassa, jossa disinformaation määrä on valtava.

George Brockin mukaan on väärä luulo, etteikö nuori sukupolvi olisi valmis maksamaan ammattimaisesta journalismista. Sen todistavat muun muassa Blendlen ja Pianon kaltaiset uudet palvelut.

 


Pihla Lehmusjoki

mediapalvelupäällikkö

STT-Lehtikuva

Twitter @PihlaLehmusjoki

 

Seuraa George Brocia Twitterissä @georgeprof ja lue lisää hänen ajatuksiaan journalismista blogista http://georgebrock.net/. Darren  Waters Twitterissä @darrenwaters ja Phil Chetwynd @philchet

MINDS International on uutistoimistojen kansainvälinen kehitysverkosto, jonka tavoite on tukea uutistoimistojen ja media-alan digitaalista kehitystyötä. 

MINDS Conference Paris 2015 - pieni

MINDSin Pariisin konferenssin osallistujat lokakuussa 2015. STT:n Pihla Lehmusjoki ja Mika Roman oikeassa laidassa toisena ja kolmantena. AFP / Eric Fefferberg