Avatar photo

26. helmikuuta 2025

Tekoälyradiouutisten synnyttäjät ehdolla Suuri Journalistipalkinto 2024 -kilpailussa

Suomen Tietotoimiston työryhmän edustajia Suuri Journalistipalkinto 2024 voittajaehdokkaiden julkistustilaisuudessa.
STT:n liiketoimintajohtaja Pihla Lehmusjoki, tuottaja Kerttu Heikura ja toimituspäällikkö Janne Huuskonen Suuri Journalistipalkinto 2024 -voittajaehdokkaiden julkistustilaisuudessa. Lehtikuva / Jussi Nukari

Suomen Tietotoimiston ja Bauer Median tekoälyradiouutiset luonut työryhmä on ehdolla Vuoden uudistaja -palkintoluokassa osana Suurta Journalistipalkintoa.

Kyseessä on maamme merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus, johon sisältyy neljä kilpailuluokkaa. Vuoden uudistajana palkitaan journalisti tai työryhmä, joka on saanut aikaan merkittävän journalistiseen työhön liittyvän uudistuksen tai uudistanut median jakelukanavia tai kerronnan tapoja.

Luotettavuus prosessin liimana

STT ja kotimaisen kaupallisen radion markkinajohtaja Bauer Media aloittivat viime keväänä yhteistyön, jonka myötä uutistoimiston uutissisältöjä on kuultu monilla Bauer Median kanavilla. Uutislähetysten tekstit ovat STT:n journalistien kirjoittamia ja niitä lukevat Bauer Median kehittämät tekoälyäänet.

Harvoin innovaatioissa on kyse jostakin täysin uudesta, kertoo projektista STT:llä vastannut liiketoimintajohtaja Pihla Lehmusjoki. Hän muistuttaa, että kieliteknologiaa on käytetty tekstin muuttamisessa puheeksi vuosikausia ja uutistekstejä kirjoitettu puhuttavaksi tarkoitettuun muotoon vuosikymmeniä.

Uutistyössä keskeisin haaste on se, miten tekoälyä tuodaan osaksi uutisprosessia vaarantamatta journalistista luotettavuutta. Koneäänet ovat arjessamme tuttuja esimerkiksi autojen navigaattoreista, mutta pelkkä sujuva puhesyntetisaattori ei tee koneesta hyvää uutisankkuria.

Bauer Median radiokanavien kuulijoille tutuksi tulleet tekoälyankkurit eivät muokkaa lähetyksissä kuultuja sisältöjä, vaan ainoastaan lukevat ääneen STT:n toimittajien kirjoittamia ja toimitusprosessin läpi käyneitä uutisia.

Laadukas sisältö luo perustan

Palkintoehdokkaana olevan yhteistyömallin keskiössä on se, millä tavalla uutistoimituksessa kirjoitettu ja laadukkaasti metatiedotettu uutisaineisto auttaa koneääntä onnistumaan radiouutisankkurina, Lehmusjoki sanoo.

Microsoftin perustajan Bill Gatesin kolmen vuosikymmenen takainen toteamus ”content is king” on mitä suurimmassa määrin totta tämänkin projektin kohdalla ja selittää sen onnistumista.

Radiouutislähetyksiin soveltuvia uutisia poimitaan STT:n kokonaistuotannosta metatietojen avulla. STT:n uutistuotannossa lyhyet uutisversiot on kirjoitettu suoraan soveltuvaksi puhuttuun muotoon, mikä tekee niistä tekoälynkin lukemina varsin luontevan kuuloisia.

Kaiken takana on ihminen

Naisella on kuulokkeet päässään ja puhelin silmiensä edessä.
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Toimituspäällikkö Janne Huuskosen mukaan tekoälyradiouutiset ovat muuttaneet STT:n toimittajien työtä vain vähän.

Ehkä vähän piti hioa suuhun sopivan tekstin kirjoittamista. Vaikka STT:n toimittajien lukemia uutisia ei ole tehty useaan vuoteen, emme koskaan lopettaneet radioon soveltuvien versioiden kirjoittamista. Meillä on koko ajan ollut asiakkaita, joilla on ollut käyttöä niille.

Miten STT:n perusarvot, luotettavuus ja nopeus, toteutuvat tekoälyradiouutisten maailmassa?

Luotettavuus säilyy. Jokainen tekoälyn radiossa lukema uutinen on ihmisen alusta loppuun tekemä. Kyllä se tuo toimitukseen tekemiseen sykettä ja sähköä, kun radiossa uutisille on miljoonayleisö vähintään tasatunnein tarjolla.

Projekti palkittiin jo syksyllä

Yhteistyö on vaatinut monen osaajan työpanosta. Palkintoehdokkaana olevassa työryhmässä oli mukana yhteensä kahdeksan henkeä.

STT:ltä kehitystyöhön osallistuivat Lehmusjoen ja Huuskosen lisäksi avainasiakaspäällikkö Maija Paikkala ja tuottaja Kerttu Heikura. Bauer Median edustajat olivat puolestaan innovaatiojohtaja Sini Kervinen, ohjelmajohtaja Osku Nurmi, tekniikan päällikkö Janne Lunden sekä Voice.fin toimitus- ja kehityspäällikkö Reija Saarinen.

Lokakuussa tekoälyradioprojektille myönnettiin jo Euroopan uutistoimistojen liiton EANAn vuosittainen innovaatiopalkinto. EANAan kuuluu 33 kansallista uutistoimistoa, ja innovaatiopalkinnon saajan valitsee liiton hallitus.