Tommi Peltoniemi 5. maaliskuuta 2019 STT Pikkulintu hälytti Timo Soinin bloggauksesta STT Pikkulintu (palvelu poistui käytöstä marraskuussa 2023) hälytti STT:n yötoimituksen Australiassa tekemään aamun tärkeintä uutista vuoronsa päätteeksi tiistaina 5. maaliskuuta. Pikkulintu hälytti aamuseitsemän pintaan, että ulkoministeri Timo Soini on blogannut otsikolla Kiitos näistä vuosista. Soini kertoi, ettei asetu itse ehdolle eduskuntavaaleissa, mutta lupasi auttaa sinisiä ehdokkaita vaalityössä. Pikkulintu seuraa verkkosivuja toimituksen puolesta. Lehtikuva / Emmi Korhonen Pikkulintu seuraa uutistoimituksen valitsemia verkkosivuja ja tekee sähköpostiin hälytyksiä esimerkiksi tiettyjen hakusanojen ilmestyessä sivuille. Hakusanat eivät ole välttämättömiä, vaan esimerkiksi Soinin uusista kirjoituksista tulee aina ilmoitus. Tällä kertaa Soinin bloggausta oli osattu odottaa muutenkin. Hän oli kertonut Lännen Medialle etukäteen, että ilmoittaa jatkoaikeistaan tiistaina. Pikkulintu visertää uutisvinkkejä Aiemmin Pikkulintu on hälyttänyt esimerkiksi Financial Timesin ekonomistikyselystä, jonka mukaan Erkki Liikanen on todennäköisimmin Euroopan keskuspankin seuraava pääjohtaja. Pikkulinnun avulla STT ennätti siteeraamaan uutista jo aamuvarhain. STT seuraa Pikkulinnun avulla useita sivustoja, jotka poikivat uutisaiheita säännöllisesti. Urheilun saralla Pikkulintu informoi esimerkiksi jääkiekon Liigan kurinpitodelegaation uusista päätöksistä. Lisäksi Pikkulinnun avulla seurataan myös muun muassa kansalaisaloitteiden etenemistä. Hälytys tulee, kun toimittajan asettama raja allekirjoitusmäärästä – vaikka 45 000 – on saavutettu. ”Uutisseurantaa on pakko automatisoida” – Näin STT:n toimitus hyödyntää Pikkulintu-työkalua Финляндия – STT Pikkulintu osaa myös venäjää