Kun kaikkea ei kerrota – sieppausuutisoinnissa mietitään aina myös siepatun turvallisuutta

”Suomalainen siepattu ulkomailla.” Dramaattinen uutinen, joka käynnistää uutistoimituksissa kuumeisen tiedonhankinnan. Kuka, missä, miten, miksi – ja saadaanko hänet pelastettua?

Tiedon saaminen tällaisissa uutisissa on aina vaikeampaa kuin kotimaassa tapahtuvissa rikoksissa, ja toimittajien lähtötiedot paikallisista oloista ja tiedonlähteistä huonommat. Uutiskilpailu käy sitä kovempana, koska jokainen tiedonmuru täyttää suurta tyhjiötä. Ja tyhjiöt täyttyvät aina. Ulkomaiset mediat kertovat asiasta riippumatta siitä, mitä Suomessa julkaistaan, sosiaalisessa mediassa tiedot ja luulot sekoittuvat nopeasti keskenään.

Lehtikuva / Jussi Nukari

Yhtaikaa uutisoinnin kanssa alkaa aina myös huoli siitä, miten julkisuus vaikuttaa uhrin pelastamiseen. Viranomaiset vetoavat mediaan, uhrin läheiset tuntevat varmasti ahdistusta myös uutisista. Ymmärtääkö media vastuunsa, päätyykö kaikki hankittu tieto julki, onko toimittajilla tajua siitä, miten vakavia seurauksia heidän ratkaisuillaan voi olla?

Ammattitoimittajalle harkinta hankitun tiedon julkaisemisesta on kuitenkin arkea, osa päivittäistä työtä, vaikka itse sieppausuutinen sinällään onkin poikkeuksellinen.

Toimitus päättää itse, vaikka viranomaisia kuullaan

Uutistoimituksissa käsitellään päivittäin paljon tietoa, josta jokin pieni osa jää syystä tai toisesta kertomatta. Päätös tehdään aina toimituksessa, eikä se perustu viranomaisten tai kenenkään muunkaan ulkopuolisen määräyksiin tai toiveisiin – ei siis myöskään sieppaustilanteissa. Harkinnassa punnitaan toisaalta tiedon merkitystä yleisölle, toisaalta Suomen lain turvaamaa yksityisyydensuojaa, Journalistin ohjeiden eettisiä vaatimuksia ja toimituksen omia linjauksia. STT:n harkintaperusteet ovat avoimesti kaikkien luettavissa STT:n tyylikirjassa.

Sieppaustilanteessa keskeinen harkintaperuste on myös vaikutus siepatun turvallisuuteen. Tapauksesta riippuen hänen tehtävänsä, työpaikkansa, perhetaustansa tai esimerkiksi varallisuutensa voisi vaikuttaa sieppaajien esittämiin lunnasvaatimuksiin. Uutisissa pidättäydytään esimerkiksi kertomasta siepatun nimeä, vaikka se tiedettäisiin, jos on syytä epäillä, ettei sieppaajillakaan välttämättä ole sitä tiedossaan. Usein nimellä ei edes ole lukijan kannalta merkitystä. Jos nimi kuitenkin tulisi julki muuta kautta, esimerkiksi sieppausmaan lehdistössä, kynnys julkaista se myös Suomessa laskisi.

Samalla tavalla otamme turvallisuusnäkökohdat huomioon esimerkiksi silloin, kun suomalaiset päättäjät vierailevat sota-alueille ja pääsemme mukaan seuraamaan vierailua. Sitoudumme silloin kertomaan asiasta vasta, kun vierailu päättyy tai tietoa siitä tulee julki muuta kautta. Olennaista sekä silloin että sieppaustilanteessa on, että rajaamme tietojemme kertomista vain määräajaksi, emme pysyvästi. Median perustehtävä on kertoa eikä olla kertomatta asioita.

Vapautuksen jälkeen harkinta muuttuu, mutta jatkuu

Kun suomalainen avustustyöntekijä siepattiin keväällä Afganistanissa, asiantuntijat muistuttivat taustakeskusteluissa siitä, että kaikki sieppausta koskeva julkisuus voi hankaloittaa neuvotteluja vapauttamisesta. Myös tämä näkökohta on esimerkiksi STT:ssä otettu huomioon. Aiheesta on uutisoitu vain silloin, kun siitä on ollut uutta kerrottavaa sen sijaan, että olisimme esimerkiksi kirjoittaneet taustajuttuja avustustyöntekijöiden sieppauksista tai Afganistanin turvallisuustilanteesta ja kerranneet jokaisen yhteydessä sieppauksen yksityiskohtia.

Lehtikuva / Jussi Nukari

Tänä aamuna ulkoministeriö kertoi aivan mahtavan uutisen: siepattu suomalainen on päässyt vapaaksi ja saatu turvaan.

Myös toimituksessa iloittiin uutisesta, mutta samalla alkoi uusi harkinta: mitä kaikkea nyt kertoisimme yleisölle? Vaaratilanteen aiheuttama pidättyvyys päättyi, ja olemme päivän mittaan kertoneet sieppauksen aikana hankittuja tietoja siepatusta sekä viranomaisilta saatua tuoretta tietoa hänen vapauttamisestaan. Julkaisimme muun muassa naisen entisen kollegan haastattelun, joka oli tehty elokuussa.

Samalla harkitsimme myös sitä, onko edelleenkään syytä kertoa vapautuneen naisen henkilöllisyyttä. Toistaiseksi sellaista syytä ei ole tiedossa, koska kyse on yksityishenkilöstä, eikä hän ole sellaisessa asemassa, että hänestä muutenkaan kerrottaisiin julkisuudessa. Jos hän jossain vaiheessa haluaa itse kertoa kokemuksistaan, tilanne tietysti muuttuu, mutta juuri nyt toivotamme hänelle ennen kaikkea pikaista toipumista kokemuksistaan.

Minna Holopainen on STT:n uutispäätoimittaja