Avatar photo

4. joulukuuta 2024

Kuvien tekijänoikeuksien kolme kompastuskiveä

Kuvakollaasi, jossa erilaisia valokuvia Lehtikuvan kokoelmista.
Tähän kollaasiin on koottu suosituimpia ilman asiankuuluvaa lisenssiä julkaistuja Lehtikuvan kuvia. Lista kuvaajista artikkelin lopussa.

Suomen Tietotoimiston kuvien tekijänoikeusseurannassa törmätään toistuvasti kolmeen ongelmalliseen käyttötyyppiin. Näissä tapauksissa kuvien käyttäjät ovat usein julkaisseet epähuomiossa oikeudettomia kuvia ja tarve julkaisulisenssille tulee yllätyksenä.

Kolme kompastuskiveä ovat kuvia sisältävien lehtiartikkeleiden jakaminen hyperlinkkeinä kuva itselle kopioiden, kuvien vääräntyyppinen siteeraaminen ja erilaiset kuvatervehdykset sosiaalisessa mediassa.

Hyperlinkit

Olet ehkä itsekin törmännyt tilanteeseen, jossa lehtijuttua jakaessa julkaisualusta, esimerkiksi sosiaalisen median kanava, generoi linkkiin pienikokoisen kuvan (thumbnail). Tällöin niin kuvasta kuin tekstimuotoisesta linkistäkin pääsee siirtymään alkuperäiseen kirjoitukseen toisella sivustolla. Tässä ei vielä ole mitään ongelmaa.

Tekijänoikeuksien puitteissa ei kuitenkaan ole sallittua kopioida alkuperäisessä kirjoituksessa olevaa, tekijänoikeuksien suojaamaa kuvaa linkin kuvitukseksi niin, että lataat kuvan omille verkkosivuillesi itsenäiseksi kuvitukseksi. Tällainen käyttö edellyttää julkaisulisenssin.

Siteeraaminen

Toinen sekaannuksia aiheuttava kuvankäyttötapa on siteeraaminen. Tekijänoikeuslain mukaan julkistetusta teoksesta saa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia eli sitaatteja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.

Kuvia ei tekstien tapaan oikein pysty siteeraamaan osittain, joten kuvasiteerauksissa kuva julkaistaan yleensä kokonaan. Ollakseen luvallista kuvasitaatin tulee kytkeytyä tekstiin asiallisesti ja sen tulee havainnollistaa ja selventää tekstin pääasiaa. Tämän kaltaisia käyttöjä ovat esimerkiksi tieteellinen teksti, jossa analysoidaan kuvaa tai taiteellinen arvostelu, jossa keskustellaan kuvan sisällöstä.

Tekijänoikeus ei sen sijaan mahdollista kuvan käyttämistä tieteellisen tai arvostelevan tekstin kuvituksena visuaalisena elementtinä niin, että teksti liittyy kuvaan vain löyhästi. Kuvien siteeraamiseen liittyvät kysymykset ovat joka tapauksessa haasteellisia ja aiheuttavat päänvaivaa myös tekijänoikeuksien tulkitsijoille.

Someonnittelut

STT:n käsittelemissä tekijänoikeusrikkomuksissa törmätään usein myös sosiaalisessa mediassa julkaistaviin juhlapäivä- ja onnittelukuvituksiin. Esimerkiksi pienet yritykset haluavat usein toivottaa asiakkailleen hyviä juhlapyhiä tai vaikkapa onnitella somessa Suomen jääkiekkomaajoukkuetta hyvästä menestyksestä. Päivitykseen saatetaan kuitenkin valita tekijänoikeuksien piirissä oleva kuva, jonka käyttö edellyttäisi lisenssiä.

Kuvahauilla kuvia löytyy pilvin pimein, mutta kaikki verkosta löytyvät kuvat eivät ole vapaasti käytettävissä. Ennen julkaisupäätöstä kannattaakin varmistaa kuvaa koskevat oikeudet tai valita kuva, joka on selkeästi merkitty julkaisuvapaaksi esimerkiksi CC-lisenssillä.

Lisätietoa aiheesta

Jos tämän artikkelin aihepiiri kiinnostaa laajemminkin, niin lisätietoa löydät muun muassa IPR University Centerin toimittamasta aikakauslehdestä. Lehdessä on julkaistu artikkelit muun muassa linkittämisestä ja valokuvasitaateista.

Tekijänoikeuksista löytyy tietoa myös esimerkiksi Uutismedian liiton verkkosivuilta, visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö Kuvaston sivuilta ja tietenkin Wikipediasta.

Kuvien krediitit:

Makkarat: Lehtikuva / Matti Björkman

Pääsiäistiput: Lehtikuva / Mikko Stig

Juhannuskokko: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Suomen liput: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Itsenäisyyspäivä: Lehtikuva / Pekka Sakki

Ylioppilaslakki: Lehtikuva / Marja Airio