Kuvajournalismin uranuurtaja Patricia Seppälä oli todellinen tahtonainen – teki Lehtikuvasta yhden Pohjoismaiden suurimmista kuvatoimistoista

Lehtikuvauksen grand old ladyksi luonnehditun Patricia Seppälän (o.s. Erkko) syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta sunnuntaina 30. kesäkuuta. Hänen nimensä liittyy tiiviisti Suomen johtavan kuvatoimiston Lehtikuvan historiaan. Seppälä oli vuosikymmeniä kuvatoimistoalan keskeinen hahmo Suomessa ja alan merkittävä vaikuttaja myös kansainvälisesti.

Risto Jussila kuvaa historiikissaan ”Ei sanaa ilman kuvaa – Lehtikuva Oy:n kuusi vuosikymmentä” Seppälää tahtonaiseksi, mitä hän todellakin oli. Seppälä pystyi muun muassa luomaan tiiviitä suhteita kuvatoimistoihin ja järjestöihin ulkomailla, sivistynyt, älykäs ja kielitaitoinen kun oli.

Seppälän johtamistyyliä on kuvailtu muun muassa räiskyväksi ja välillä kiivaaksikin. Hän tunsi itsekin itsensä. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa vuonna 1989 hän sanoi: ”Toistaiseksi en ole tappanut ketään”.

Puolison ura vei vuosiksi ulkomaille

Patricia Seppälä eli vuosia ulkomailla diplomaattimiehensä Rafael Seppälän työn takia. Ensin määränpäänä oli Pariisi 1956, sitten Yhdysvallat 1958 ja jälleen Pariisi 1965.

Ulkomaanvuosienkin aikana Seppälä oli mukana Lehtikuvan hallituksessa. Hallituksen puheenjohtaja hänestä tuli vuonna 1966, ja tässä roolissa Seppälä toimi vuoteen 1977 asti, jolloin hän siirtyi Lehtikuvan toimitusjohtajaksi.

Määrätietoinen Seppälä pystyi vaikuttamaan myös diplomaattipiirien asioihin. Kun esimerkiksi kahden virkamiehen välit olivat suurlähetystössä niin tulehtuneet, etteivät nämä edes puhuneet toisilleen, Seppälä onnistui avaamaan Gordionin solmun: hän pyysi Suomessa käydessään audienssia presidentti Urho Kekkosen pakeille, ja käynnin tuloksena toinen virkamies määrättiin kotimaahan.

Hame, housut vai nahkahousut?

Lehtikuvassa pitkän päivätyön tehnyt kuvaaja Martti Kainulainen sanoo Seppälän takoneen satojen kuvaajien kalloon kuvajournalismin alkeet. Lisäksi Seppälä teki Kainulaisen mukaan pienestä kuvatoimistosta yhden Pohjoismaiden suurimmista.

Kun menin Lehtikuvaan töihin 1980, siellä oli yli sata työntekijää. Erottajalla oli kuvatoimisto, jossa oli 12 kuvaajaa, kuvatoimitus, laboratorio, iso arkisto, kuvamyynti ja hallinto. Sen lisäksi oli studio Uudenmaankadulla, missä oli kymmenkunta ihmistä töissä. Ja sen lisäksi oli vielä Oulussa filiaali, jossa oli muutama kuvaaja, studio ja av-osasto.

Martti Kainulainen, Lehtikuvan ja STT:n entinen valokuvaaja

Useimmat kuvaajat tulivat Lehtikuvaan maakuntalehdistä. Osa jäi Lehtikuvaan, osa jatkoi matkaa aikakauslehtiin. Kun Kainulainen itse oli aikanaan siirtymässä Savon Sanomista Lehtikuvaan, hän sai silloiselta esimieheltään neuvon.

Hän kertoi, miten Patrician kanssa tulee hyvin toimeen. Aamulla pitää katsoa, miten tämä oli pukeutunut. Jos Patricialla oli hame päällä, silloin saattoi mennä vaikka lisää palkkaa pyytämään. Jos Patricialla oli housut, silloin piti olla varuillaan, mutta jos hänellä oli nahkahousut jalassa, piti ottaa mikä tahansa keikka ja lähteä sieltä pois. Tosi hyvät ohjeet, ja näillä minä pärjäsin hyvin.

Lehtikuvassa kuvaajien oli hallittava myös muita elämässä tärkeitä taitoja: jos eivät kuvaajat muuta oppineet, niin samppanjapullon he oppivat avaamaan oikein, Kainulainen kertoo.

Hän luonnehtii Seppälää vanhan ajan patruunaksi, joka päätti kaikesta itse. Kainulaisen mukaan Seppälä otti ehdotuksia vastaan, mutta teki päätökset itse ja valvoi, että niiden mukaan toimittiin.

Seppälä johti joukkuettaan olympialaisissa

Patricia Seppälä lähti myös paikan päälle etenkin olympialaisten pitopaikoille. Olympiamatkoja hänelle kertyi peräti 16.

Parhaimmillaan Lehtikuvan joukkueessa oli Kainulaisen mukaan 20 ihmistä hoitamassa esimerkiksi talvikisoja. Hän kertoo olympialaisten edustaneen kuva-alan glamouria.

Siellä oli alan seurapiirit, ja kyllä olympialaiset olivat urheilukuvauksen ihan ykköstapahtumia.

Myös Seppälä teki kisoissa kuvatoimitustyötä, valitsi kuvia, kävi hakemassa muista toimistoista kuvia ja vei Lehtikuvan kuvia niihin. Kainulaisen mukaan Seppälä ei ollut kisoissa mikään seurapiiriseurustelija, vaan teki kuvakauppaa, jossa tosin raha ei liikkunut.

Meidän ei esimerkiksi tarvinnut välittää pyöräilystä, koska tanskalaiset kuvasivat sitä. Meiltä tanskalaiset saivat mitä tarvitsivat muualta, koska eihän heitä kiinnostanut mikään muu kuin pyöräily.

Hyppy kuvajournalismista ravintola-alalle

Patricia Seppälä oli Kainulaisen mukaan hieno kutsujen järjestäjä. Joka loppiainen hän esimerkiksi kutsui kotiinsa Kaivopuistoon koko Lehtikuvan henkilökunnan. Loppiaisena siksi, että se oli ennen lehdistön juhlapäivä, koska silloin ei kukaan tehnyt töitä. Eläkeläiset saivat puolestaan kutsun Seppälän kesäpaikkaan Nauvoon.

Eläkkeelle jäätyään Seppälä perusti ravintola Georgen Helsingin Kalevankadulle. Keittiöpäällikkönä oli Markus Aremo, ja ravintola sai jopa Michelin-tähden 2004. Ravintola jatkoi vielä useita vuosia Seppälän kuoleman jälkeen, kunnes meni konkurssiin vuonna 2009.

Jo vuosikymmeniä aiemmin Seppälä oli Kainulaisen mukaan järjestänyt Pariisista Suomeen maamme ensimmäisen kiinalaisen kokin, joka tuli töihin Hotelli Tornin ravintolaan.

Patricia Seppälä jäi eläkkeelle Lehtikuvasta vuonna 1989. Hän kuoli 3. tammikuuta 2001.

*Kainulaisen on haastatellut ja tekstin kirjoittanut STT:n toimittaja Eeva-Nikkilä Kiipula