”Me pelkäämme ylittää rajaa, mutta näiltä ihmisiltä ei kysytty ennen kuin vaara tuli heidän luokseen” – STT tapasi pakolaisia ja auttajia Ukrainan ja Puolan rajalla

Ukrainan sota nousi yhdessä yössä uutisoinnin keskiöön. STT:n tehtävänä on kertoa suomalaisille, mitä sodassa tapahtuu, mistä se johtuu ja mitä siitä voi seurata, linjaa vastaava päätoimittaja Minna Holopainen. Yhtä lailla STT kirjoittaa muun muassa siitä, miten Suomi asemoi itseään uudelleen suhteessa itään ja länteen.

Mutta uutisia ei tietenkään pidä kirjoittaa niiden ihmisten päiden yli, joita asiat eniten koskettavat, oli sitten kyse sodasta tai rauhasta. Siksi lähetimme työparin raja-alueelle heti, kun pystyimme ilman, että uutisvuorojen hoitamiseen kotitoimituksessa syntyi työvoimapulaa.

vastaava päätoimittaja Minna Holopainen, STT

Järkyttyneiden ihmisten virta hämmensi

STT:n toimittaja Lassi Lapintie ja kuvaaja Antti Aimo-Koivisto matkustivat maaliskuun alussa Ukrainan ja Puolan rajalle haastatellakseen sotaa pakenevia ihmisiä ja heidän auttajiaan.

Aimo-Koiviston mukaan tilanne rajalla oli hämmentävä. Pakolaisia tuntui saapuvan Ukrainasta Puolaan tasaisena virtana kellon ajasta riippumatta.

Ihmiset olivat huolestuneen näköisiä ja osa oli ihan selkeästi järkyttyneitä. Kuvaajan kannalta oli välillä ongelmallista, että moni pakolainen saattoi antaa haastattelun, mutta kuvaaminen oli heille liikaa. Joten omilla kasvoillaan esintyneitä haastateltavia oli vaikea saada. 

kuvaaja Antti Aimo-Koivisto, STT

Aimo-Koivisto on seurannut Ukrainan tilannetta jo pidempään. Hän oli Kiovassa Maidan-aukiolla kuvaamassa Ukrainan vallankumousta vuonna 2014, ja on käynyt maassa muutaman kerran sen jälkeenkin.

Surullisena seuraan Ukrainan ja Kiovan kohtaloa, ja usein mietin, mitä paikalliselle fikserillemme kuuluu, kun luen uutisia pommituksista.

Huono omatunto kriisialueella piipahtamisesta

Toimittajan työ kriisialueilla ja niiden läheisyydessä on monella tavalla haastavaa, mutta toimittajat ovat kuitenkin etuoikeutetussa asemassa. Raja-alueelta palannut Lapintie kertoo, että pelkästä läsnäolosta kriisialueella tulee joskus huono omatunto.

Me käymme paikalla vain kääntymässä ja töllistelemässä ihmisiä heidän elämänsä huonoimpina päivinä, ja kun juttukeikka on ohi, me nousemme takaisin koneeseen ja palaamme mukavaan elämäämme. Juttujemme aiheina olevien ihmisten on jatkettava omaa elämäänsä myös seuraavina päivinä tai viikkoina.

toimittaja Lassi Lapintie, STT

Lapintie ja Aimo-Koivisto eivät käyneet Ukrainan puolella juttumatkansa aikana.

Me pelkäämme ylittää rajaa vaaran vuoksi, mutta näiltä ihmisiltä ei kysytty ennen kuin vaara tuli heidän luokseen.

Lapintien raja-alueella kohtaamat ihmiset olivat kokeneet asioita, joista puhuminen oli hyvin vaikeaa.

En voi kuvitella sitä millaista on herätä pommitusten ääniin tai katsoa ylös taivaalle, joka ei ole enää sinun vaan vihamielisen tunkeutujan koneiden ja ohjusten, tulla revityksi juuriltaan ja joutua vuorokausien matkan päätteeksi selittämään sitä ulkomaisille toimittajille kameroineen. En usko, että nämä ihmiset osaisivat sitä täysin pukea sanoiksi silloinkaan, jos kielimuuria ei olisi. Sellaista kokeneella voi mennä vuosia asian prosessointiin, eivätkä sellaiset haavat varmaan koskaan täysin parane.

Yksi hetki matkalta jäi erityisesti Antti Aimo-Koiviston mieleen. Hän otti sarjan kuvia, kun Ukrainan Harkovasta sotaa paennut lapsi ja tämän Puolassa asuva isä kohtasivat rajalla.

Lapsen ilo ja isän liikutus oli todella koskettavaa, ja jouduin itsekin hieman nieleskelemään. Tuntui hyvältä nähdä, että lapsi pääsi turvaan.