Avatar photo

1. syyskuuta 2016

STT tuorein silmin – jälkihavaintoja uutistoimistotyöstä

Ennen journalismiopintoihin kuuluvaa työharjoittelujaksoa meitä neuvottiin yliopistolla kirjoittamaan päiväkirjaa ensimmäisestä kesästä toimittajana. Sain aikaiseksi vaivaiset kolme ja puoli sivua. Sen sijaan olen kesän aikana kirjoittanut niin monta uutista, etten ole pysynyt laskuissa. Aiheet uutistoimistossa ovat vaihdelleet kyykäärmeistä balettiin tai Nizzan terrori-iskusta kuolonkolareihin Suomessa. Sitä luulee 21-vuotiaana tietävänsä maailmasta paljonkin ennen kuin astuu uutistoimitukseen.

STT:n 24h-toimituksen harjoittelija Mimmi Pitkänen

STT:n 24h-toimituksen harjoittelija Mimmi Pitkänen

Mielikuvissani STT näyttäytyi pettämättömän tehokkaana uutiskoneena, jonka tahdissa olisi varmasti vaikea pysyä. Ja sitä se olikin. Tänä kesänä painetta toimitukseen ovat lisänneet erityisesti monet järkyttävät tapaukset maailmalta, kuten Nizzan terrori-isku ja Turkin vallankaappausyritys. Ikinä ei voi täysin ennakoida, mitä tapahtuu ja mistä uutisoidaan. Silti olen saanut seurata täällä, kuinka ammattitaitoisesti eri aiheisiin tartutaan tai kuinka deadlinen painaessa päälle työkaveri antaa avuksi ylimääräiset aivot ja kädet.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei toimittaja ole koskaan valmis. Eri aihepiirien parissa olen haastatellut monia ihmisiä ja oppinut jokaisen jutun teossa jotain uutta, mutta vielä löytyy paljon kehitettävää. Miten saisin otsikosta vetävämmän? Entä luoko juttuni nyt varmasti selkeän kokonaiskuvan aiheesta? Valtava tiedon määrä ja maailmanmenon perässä pysyminen tuovat oman vastuunsa.

Kesän alussa kirjoitin ensihavainnoistani uutistoimistotyöstä. Niistä voit lukea täältä! Silloin esiin nousivat kolme vallitsevaa piirrettä: kiire, vastuullisuus ja hyvä työilmapiiri. Nyt harjoittelun loppusuoralla piirteet kietoutuvat mielestäni yhä vahvemmin jokaiseen työpäivään. Päivä päivältä olen päässyt enemmän sisään uutistoimittajan työhön, eikä siitä enää hevillä halua luopua.

 

Mimmi Pitkänen

Kirjoittaja on harjoittelija STT:n 24h-toimituksessa. Hän opiskelee journalistiikkaa Tampereen yliopistossa.