Toimitus

6. syyskuuta 2016

Uutiset etsittiin roskiksesta – ja muita muistoja STT:n radiouutisista

STT:n radiouutiset täyttävät 90 vuotta perjantaina syyskuun 9. päivä. ”STT:n uutisia” tai ”Suomen tietotoimiston uutisia” ovat sanat, jotka ovat vuoden 1926 ensimmäisten uutisten jälkeen kuultu radiossa tuhansia kertoja – ja kuullaan edelleen.

Joskus uutisten ehtiminen eetteriin on ollut kilpajuoksua ajan kanssa, kun printterit ovat reistailleet tai vastaan on tullut muita mutkia. Ja se  STT:n ”soundi” – siitä vitsaillaan jopa STT:n nykyisille radiotoimittajille, vaikka tuota painokasta nuottia ei enää uutisissa kuullakaan.

Kysyimme STT:läisiltä, millaisia muistoja heillä on oman talon radiouutisista.

Näin studiokommelluksiaan muistelee Raiko Häyrinen:
STT-Lehtikuvan toimittaja Raiko Häyrinen Helsingissä 22. toukokuuta 2013. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT:n toimittaja Raiko Häyrinen. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Käsittääkseni olen viimeinen talossa yhä toimitustyössä työskentelevä henkilö, joka teki radiouutisia silloin kun niitä tehtiin suorina lähetyksinä Ylelle.

Siltä ajalta – vuodelta 2000 – on tapaus, jolloin viikonvaihteessa tekniikka asensi jotain uusia ohjelmia ja sen seurauksena kaikki talon printterit lakkasivat toimimasta. Tuolloin radiostudiossa ei vielä ollut näyttöjä eikä tietokoneita, vaan uutiset luettiin paperilta.

Kello 13:n kahdeksan minuutin mittaisen suoran lähetyksen lähestyessä tekniikan äijät alkoivat yrittää uuden pikkuprintterin asentamista ja silloin tajusin, etteivät he saa asiaa kuntoon. Pyysin ulkomaanvuorossa ollutta Niilo Simojokea kirjoittamaan nopeasti käsin pari sähkettä sukellusvene Kurskista, ja loput uutiset poimin paperinkeräysastiasta.

Ruotsinkielisellä puolella vuorossa ollut Mats Lindqvist kävi sanomassa mikrofoniin, että lähetys perutaan teknisten ongelmien takia, mutta itse luin pokkana kierrätysuutisia lähes seitsemän minuuttia.

Huvittavaa oli, että lähetyksestä ei tullut ainuttakaan kuulijapalautetta, vaikka usein soittoja tuli milloin mistäkin aiheesta. Radiotoimituksen esimies sanoi seuraavana maanantaina kuunnelleensa lähetyksen ja kertoi, että siinä tuntui olevan jotain erikoista, mutta hänkään ei ollut tajunnut mistä oli kyse.

Eläkkeellä oleva Riitta Laitinen muistelee:
STT-Lehtikuvan avainasiakaspäällikkö Riitta Laitinen kuvattuna 1. helmikuuta 2013. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Muuan muassa avainasiakaspäällikkönä työskennellyt Riitta Laitinen. Lehtikuva / Martti Kainulainen

Joskus 1980-luvulla uutistenlukija oli hakenut toimitussihteereiltä tuoreimmat uutisliuskat muutama minuutti ennen uutislähetystä. Olimme silloin Lönnrotinkadulla, studio oli toisessa kerroksessa. Tuli kuitenkin sähkö- tai joku muu häiriö, ja uutistenlukija jäi hissiin. Tuli hätä.

Hissin ovea kammettiin vähän auki, jotta saatiin uutisliuskat ulos ja joku toinen meni lukemaan ne sitten ihan kylmiltään. Hyvin meni, kukaan kuuntelijoista ei varmastikaan huomannut mitään tästä hässäkästä.

Kerran jotain tärkeää oli tapahtunut uutislähetyksen aikana. FNB: toimittaja juoksi studion ovelle ja koputti, jotta voisi antaa kyseisen uutisen vielä lähetyksessä luettavaksi. Koputus tietysti kuului lähetyksessä. Toinen toimittaja juoksi huutamaan, että ”älä helvetti koputa”, ymmärtämättä kiireessä, että tämäkin kuului tietysti lähetyksessä.

 STT:n ”soundi” syöpyi mieleen, muistaa Salla Salmela:
Salla Salmela STT-Lehtikuvan kesätoimittajakuvauksessa Voimatalossa Helsingissä, 16. toukokuuta 2011. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

STT:n toimittaja Salla Salmela on työkierrossa STT:n Australian toimituksessa. Lehtikuva / Pekka Sakki

Minulle ainakin on jäänyt ikuiseksi korvamadoksi se vuosien takainen, miesäänen lukema ilmoitus: ”STT:n uutisia”. Jos luen ko. sanaparin jossain, kuulen päässäni tuon äänen. Painotuksineen kaikkineen.

Sen jälkeen, kun ilmoitus oli jo radioaalloilta kadonnut – ainakin muistaakseni oli – toimituksessa monilla oli uutistekstareiden hälytysäänenä se sama hokema. Ja kun jokainen puhelin vastaanottaa viestin vähän omia aikojaan, kaikui suurten uutistapahtumien aikaan pitkin toimitusta aaltomaisesti etenevä ”STT:n uutisia” -kaanon.

Toisaaltahan siinä tulee ihan semmoinen ”no nyt tapahtuu” -pöhinä. Toisaalta sen kolmannen uutistekstarin jälkeen tietää, mikä päässä soi seuraavaan aamuun asti…

Nyt, kun olen kirjoittanut tämän muiston ylös, kallossani kaikuu ”STT:n uutisia” -kaanon. Tätä haamukaikua kestää nyt varmaan ainakin 20 sekuntia!

Janne Linnovaara avaa, mistä tuo ”STT-soundi” onkaan peräisin:
STT-Lehtikuvan toimittaja Janne Linnovaara Helsingissä 10. tammikuuta 2013. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

STT-:n toimittaja Janne Linnovaara. Lehtikuva / Pekka Sakki

Monille itseni ikäisille ja itseäni vanhemmille on syöpynyt jo lapsuudessa mieleen legendaarisen Hans Wessmanin radioääni.

Käsittääkseni juuri Wessman loi huikean virallisen ”STT-soundin” joka erotti aikanaan meidän uutiset Ylen ohjelmistosta ja jota muun muassa koomikot ovat parodioineet.

FNB:n toimittaja Jessica Suni muistelee lapsuuden radiota:

Lapsuudessani meillä ei ollut televisiota, ja kuuntelimme paljon radiota. Itseäni kiinnosti tietenkin eniten lastenohjelmat, mutta niitä ennen tai niiden jälkeen tuli usein uutiset. Koska olen alun perin ruotsinkielinen, kuuntelimme ruotsinkielistä radiota, josta tuli ”Nyheter från Elfenben”, tai niin minä sen kuulin.

Se oli minusta hienoa ja pohdiskelin paljon, miten norsunluu liittyy uutisiin. Kyseessä oli tietenkin FNB.

STT:läisten muistot koosti Minna Nyrhinen-Blázquez.

Lue lisää aiheesta: