Uutinen edellä, Martti ja kamera perässä – Lehtikuvan konkarin ura kesti neljä vuosikymmentä

Lehtikuvassa siirrytään ensi viikolla martittomaan aikakauteen. Liki neljä vuosikymmentä kestänyt ajanjakso suomalaista kuvajournalismia muuttuu historiaksi, kun uutiskuvaaja Martti Kainulaisen nimi katoaa toimituksen vuoro- ja keikkalistoilta

Joulukuun alussa 65 vuotta täyttävä Kainulainen ei lukeudu ammattilaisiin, jotka ripustavat työvälineet naulaan eläkepäivien alkaessa. Päinvastoin, sillä hän on suunnitellut perustuvansa ateljeen. Innoittajana toimii Kainulaisen synnyinkaupungissa Kuopiossa 1800–1900-lukujen vaihteessa vaikuttaneen Victor Barsokevitschin valokuvaamo.

Aion ruveta ottamaan tällaisia vanhanaikaisia perhekuvia. Vakavahenkistä ateljee-kuvausta, jossa ei lähtökohtaisesti paljon naureskella.

kuvaaja Martti Kainulainen, STT

Studiotarpeita Kainulainen on kerännyt hiljakseen kokoon viimeisen vuosikymmenen aikana.

Mulla on jo esimerkiksi valot ja puolentusinaa Espanjasta hankittua käsinmaalattua taustaa valmiina.

Nyt haussa on vielä tarkoitukseen sopiva liiketila ”ratikkareitin varrelta”.

Sääkuvaekspertti

Vuosikymmenten ajan Kainulaisen työpäiviä on raamittanut sama perusrunko: aamut kuluvat oikeustalolla, päivällä kuvataan politiikkaa ja taloutta ja illat sekä viikonloput urheilua. Toki uutiskuvaajan työssä on saanut tottua myös siihen, että yllättävät tilanteet sekoittavat totuttuja raameja tämän tästä.

Pidemmät työkeikat rikkovat rytmiä nekin – esimerkiksi kesä- ja talviolympialaisia Kainulainen on kuvannut peräti 16 kertaa, muista urheilun arvokisoista puhumattakaan.

Kainulainen epäilee, että eläkkeellä totutuista rutiineista irrottautuminen tulee olemaan haastavinta aamun varhaisina hetkinä. Työpäivät kun ovat usein alkaneet jo kotipihalla.

Lehtikuvahan on Suomen johtava sääkuvatoimisto. Meillä jokainen kuvaaja katsoo herättyään ulos ja ottaa tarvittaessa säähän liittyvät kuvat, vaikka lumenluonnista.

Muurinmurtaja

Kun siltainsinööriksi itsensä lukenut Kainulainen aloitti työuransa Lehtikuvassa vuonna 1980, hänet lähetettiin liki yksin tein työmatkalle Puolaan. Lech Walesa oli valittu Gdanskin telakan lakkojohtajaksi ja hän oli noussut kommunismin vastaisen vapaustaistelun symboliksi.

Seuraavina vuosina Kainulainen kiersi työn merkeissä lukuisia itäblokin maita. Syksyllä 1989 hänet oli lennätetty Berliiniin, jossa hän sai lopulta todistaa Saksoja jakaneen muurin murtumista. Tuon hetken Kainulainen nimeää uransa kohokohdaksi – ja jatkaa sitten tyyppisavolaiseen tapaansa:

Aina välillä heräänkin öisin siihen ajatukseen, että olinko se minä, joka hävitin sosialismin Euroopasta.

Heti perään Kainulainen lisää, että uutiskuvaajilla on tapana korostaa sitä, kuinka he ovat olleet paikan päällä todistamassa ja taltioimassa tärkeitä tapahtumia. Hän haluaa kuitenkin jakaa kiitosta toimituksessa työskentelevälle väelle.

Kaikki se journalistinen taustatyö on aina ollut tosin hyvin tehtyä. Kuvaajan tehtävä on mennä paikalla ja ottaa ne kuvat, mutta yhdellekään keikalle ei ole tarvinnut lähteä ilman hyviä eväitä.

Drone-ässä

Kainulaisen ensimmäinen työnäyte on peräisin vuodelta 1970, kun oikeaan aikaan oikeaan paikkaan sattuneen koulupojan otos tieltä suistuneesta autosta julkaistiin Savo-lehdessä.

Vuosikymmenten saatossa tutuksi ovat tulleet monet eri työvälineet ja teknologiat. Viime vuonna julkaistussa STT Viestintäpalveluiden blogihaastattelussa Kainulainen kertoi kuvaamisen käyneen helpommaksi ja asetelman kääntyneen niin päin, että alalle tulijat opastavat usein konkareita uusissa asioissa.

Työuran loppupuolella Kainulainen on ottanut haltuun myös drone-kuvauksen, joskin pienten kommellusten kautta.

Mä oon henkilökohtaisesti pudottanut, kadottanut tai rikkonut kolme tällaista kuvauskopteria. Hävittäjä-ässätittelin saavuttaa viidellä ilmavoitolla, joten multa puuttuu enää kaksi.