Tero Malinen 3. huhtikuuta 2024 STT:n radiouutisille miljoonayleisö tekoälyankkurin lukemina Lehtikuva / Roni Rekomaa Suomen Tietotoimiston toimittajien tekemät ja tekoälyn lukemat uutiset tavoittavat pian valtavan joukon suomalaisia radionkuuntelijoita. STT ja kotimaisen kaupallisen radion markkinajohtaja Bauer Media ovat sopineet yhteistyömallista, jonka myötä uutistoimiston uutissisältöjä kuullaan peräti 11 Bauer Median kanavalla. Kanavajoukkoon kuuluvat muun muassa Radio Nova, Iskelmä ja Radio Nostalgia. Esimerkiksi yksin Radio Nova tavoittaa lähes miljoona viikoittaista kuulijaa. Uutislähetysten kaikki tekstit ovat STT:n toimittajien kirjoittamia ja toimitussihteerien tarkistamia. Lähetyksiä kootaan automaation avulla, mutta ennen virtuaaliuutisankkurin ääneen päästämistä lopulliset uutisvalinnat tarkistaa vielä kertaalleen ihminen. STT räätälöi meille näkymän, josta uutispäällikkö valikoi luettavat uutiset. Uutiset ovat siis aina STT:n toimittajien kirjoittamia ja ihmisen validoimia. innovaatiojohtaja Sini Kervinen, Bauer Media Group Ainakin alkuvaiheessa uutiset luetaan samalla äänellä, mutta Kervisen mukaan on periaatteessa mahdollista rakentaa vaikka jokaiselle kanavalle sen brändiin sopiva oma tekoälyääni. Pilotti laajeni nopeasti Lehtikuva / Heikki Saukkomaa Yhteistyömalli on suoraa jatkoa tammi-helmikuun vaihteessa startanneelle kokeilulle, jossa tekoälyllä rakennetun uutisankkuri ”Mairen” lukemia uutisia kuultiin Bauer Median tekoälyradiokanavalla. Bauer Median päätös laajentaa pilottikokeilu useille kanaville syntyi lopulta nopeasti, Kervinen kertoo. Löysimme STT:n kanssa nopeasti yhteisen tahtotilan, minkä jälkeen kehitys olikin todella nopeaa. Yhteistyössämme tärkeimmät elementit ovat uutissisällön luotettavuus ja itse audion laatu. Radiouutislähetyksiin soveltuvia uutisia poimitaan STT:n kokonaistuotannosta metatietojen avulla. Metatiedot ovat jokaisen uutistekstin taustatiedostoon tallennettuja tietoja muun muassa uutisen aihepiiristä, tapahtumapaikasta ja tärkeydestä. Kattavan metatiedotuksen ansiosta tekoälyn ei tarvitse yrittää tulkita uutisen sisällön perusteella sitä, onko kyseessä esimerkiksi politiikan vai talouden uutinen tai miten tärkeästä asiasta on kyse. STT:n uutisissa toimittajien merkitsemät metatiedot sisältävät jo kaiken tämän informaation luotettavasti ja koneellisesti luettavassa muodossa. liiketoimintajohtaja Pihla Lehmusjoki, STT Mediapalvelut Lehmusjoki lisää, että STT:n uutistuotannossa lyhyet uutisversiot on kirjoitettu suoraan soveltuvaksi puhuttuun muotoon, mikä tekee niistä tekoälynkin lukemina varsin luontevan kuuloisia. Kehitystä tehdään jatkossakin Useilla Bauer Median kanavilla on tähän asti kuultu MTV:n radiouutisia, joiden tuotanto ja lähetys päättyy huhtikuun 4. päivän jälkeen. MTV tiedotti viime vuoden lokakuussa, että se lopettaa radiouutisten ja teksti-tv:n tuotannon viimeistään keväällä. STT:n uutistuotannosta Bauer Media poimii metatietojen avulla korostetusti uutisia kotimaan, politiikan ja talouden osastoilta, mutta mukana on myös tärkeimpiä ulkomaan ja urheilun aiheita. Uutislähetysten aihepiirejä voidaan painottaa eri kanavilla eri tavoin kuuntelijoiden kiinnostuksen mukaan.Tekoälyuutisankkurin väsymättömyyden ja STT:n vuorokauden ympäri jatkuvan uutistuotannon ansiosta ajantasaisia uutislähetyksiä olisi mahdollista lähettää vaikka läpi yön. Ainakin alkuvaiheessa uutislähetyksiä tulee kuitenkin kerran tunnissa arkisin iltakymmeneen saakka ja viikonloppuisin alkuiltaan asti. Tulemme kehittämään tekoälyteknologiaamme jatkuvasti myös startin jälkeen, mahdollistaen sellaisia elementtejä, joista olemme voineet pitkään vain haaveilla. Sini Kervinen