Maija Paikkala 23. huhtikuuta 2020 Ilman heitä STT:n uutistoimitus ei pyörisi – Uutistyön mahdollistajat esittelevät etätoimistonsa Jotta toimittajat voivat huolehtia uutisten kirjoittamisesta ja kuvaajat niiden kuvittamisesta, tarvitaan laaja joukko ihmisiä tukemaan ja suunnittelemaan heidän työtään. Muun muassa esimiehet ja tuottajat, tietohallinto ja asiakaspäälliköt pitävät uutistoimiston rattaita pyörimässä. Neljä tällaista uutistyön mahdollistajaa avaa etäkonttoreidensa ovet ja esittelee poikkeusolojen työpisteensä. STT on kirjoittanut koronasta jo yli 6000 kertaa Aleksi Tuomola, tuottaja (uutiskuva ja Ylen yövuorot) Aleksi huolehtii muun muassa siitä, että kuvaajilla on asianmukaiset kamerat ja kuvatoimittajilla kalibroidut näytöt käytössään. Kuvaajien ja kuvatoimittajien etätyön järjestämisessä hänellä on ollut keskeinen rooli. Lisäksi Aleksi huolehtii Yleisradiolle yövuoroja tekevien STT:läisten työvuoroista ja muista järjestelyistä. Tämänkin paletin uudelleenjärjestelyssä on riittänyt puuhaa. Pidemmän etätyörupeaman aikana työergonomian merkitys on tullut yllättävän tutuksi. Yritin ensin istua tämän ruokapöydän ääressä, mutta eihän siitä tullut mitään, kun olen tottunut työskentelemään seisten ja liikkumaan ympäriinsä. Vieressä olevasta vaatekomerosta löytyi sopivasti ylimääräinen hylly ja sitä kannattelemaan vanha syntikkajalusta. Vähän on karu, mutta toimii ja korkeussäätökin löytyy. Nenän edessä on vieläpä kämpän isoin ikkuna, joka tosin näin keväällä muistuttaa säännöllisesti pesemättömyydestään. Tuomas Venho, tietohallintopäällikkö Tuomas ja STT:n pieni tietohallintotiimi huolehtivat siitä, että toimittajilla ja muilla STT:n työntekijöillä on tietokoneet, ohjelmat ja verkkoyhteydet uutisten tekemiseen. Tiimi on tavoitettavissa 24/7. Tuomas alkoi tilata uusia tietokoneita toimittajien käyttöön jo siinä vaiheessa, kun koko toimitus vielä työskenteli Ruoholahdessa. Koneiden lisäksi on etätoimistoille tilattu myös mm. näyttöjä. Ilman näitä välineitä etätyöskentely ei onnistuisi. Toimituksessa yhä työskentelevillä on puolestaan mahdollisuus käyttää henkilökohtaisia näppäimistöjä ja hiiriä. Poikkeuksellinen aika on johtanut myös erikoisiin viritelmiin. Jotta toimittajat voisivat pitää riittävät turvavälit haastateltaviin, Tuomas rakensi selfietikusta telineen nauhurille. Näin haastateltavan kommentit voi nauhoittaa menemättä liian lähelle puhujaa. Kun koko talo siirtyi etätöihin, aluksi siinä oli aika paljon järjestelemistä ja laitehankintoja, mutta nyt viimeiset viikot ovat sujuneet melko hyvin. Etätöissä kaipaa työkavereita, mutta onneksi Teams-palavereita on sen verran paljon, että pysyy kartalla, miten kullakin menee. Tämä isompi etätyöjärjestely varmasti vaikuttaa siihen, että STT:llä tehdään tulevaisuudessa entistä enemmän etätöitä, ja se vaikuttaa myös järjestelmien suunnitteluun jatkossa. Hanna Anttila, varaesimies (24h-toimitus) Hanna muun muassa tekee työvuorolistat, suunnittelee uutisaiheita, tilaa ja editoi juttuja STT:n avustajilta sekä hoitaa erilaisia henkilöstöasioita. Erityisesti ilman vuorosuunnittelua toimitus ei kerta kaikkiaan pyörisi. Hannan mukaan etätyöhön siirtyminen on käynyt yllättävänkin sujuvasti, ja kaikki palaverit hoituvat viestintätyökalu Teamsissa. Työkavereiden fyysisen läsnäolon lisäksi eniten työpaikalta on ikävä sitä, että saa kuunnella avokonttorissa muidenkin työntekoa. Uutisten syntyminen suunnittelun, taustoittamisen, haastattelujen ja editoinnin kautta on prosessi, jonka seuraaminen edes sivukorvalla on sivistävä etuoikeus. Paikalla täällä kotitoimistolla ovat myös niin ikään etätöitä tekevä puolisoni sekä 5- ja 3-vuotiaat lapsemme, jotka ovat siirtyneet päiväkodista kotihoitoon.Olemme sikäli onnekkaassa asemassa, että meillä on asunnossamme työhuone ja molemmilla aikuisilla liukuva työaika. Näin ollen voimme vuorotella paitsi lastenhoitovastuita, myös työpisteitä työhuoneen ja keittiön pöydän välillä. Lapsemme tykkäävät esimerkiksi piirtää, maalata ja askarrella sillä aikaa kun teemme töitä. Osa etätyöpäivistä ei toki suju leikki-ikäisten kanssa aivan yhtä vaivattoman näköisesti kuin näissä kuvissa. Erilaista viihdykettä tarvitaan näinä päivinä paljon, ja työhuoneemme toimii myös koko perheen huoltovarmuusvarastona, kuten kuvasta näkyy. Tero Malinen, asiakaspäällikkö (STT Mediapalvelut) Tero ja STT Mediapalveluiden tiimi vastaa uutistoimiston media-asiakkuuksista. Koronakriisin aikana se on tarkoittanut aktiivista yhteydenpitoa asiakkaisiin. Tiimi on huolehtinut, että asiakkaat tietävät, mitä STT:n toimituksessa on meneillään ja millaisia vaikutuksia poikkeustilanteella mahdollisesti on uutistuotantoon. Tero on myös keskustellut asiakkaiden kanssa, millaiset lisäpalvelut hyödyttäisivät heitä, kun he itsekin työskentelevät poikkeusoloissa. Ilman aktiivista kommunikaatiota asiakkaat eivät pystyisi hyödyntämään STT:n tarjontaa täysimääräisesti. Kotikonttori on pystytetty keittiön pöydälle, koska parempaakaan vaihtoehtoa ei ole tarjolla. Näyttöä, läppäritelakkaa ja muita työvälineitä ei viitsi koko ajan siirrellä syrjään, joten välillä on vähän vaikea ottaa ajatuksellista etäisyyttä työasioihin.Puolisoni käy arkipäivisin töissä, mutta Isla-koira ja Tifa-kissa ovat kotona seurana ja muistuttamassa taukojen tärkeydestä. Aamulenkki koiran kanssa ennen töiden aloittamista vetristää kehoa ja mieltä ja toimii työmatkan kaltaisena ”kiilana” vapaa-ajan ja töiden välillä. Lenkin jälkeen Isla kärttää yleensä hetken huomiota, ennen kuin vetäytyy nokosille. Tifa taas tulee monesti vaatimaan rapsutuksia etäpalavereiden aikana, mutta kaiken kaikkiaan eläimet eivät juuri töitä häiritse. Oikeastaan päinvastoin, sillä ilman näitä assistentteja pitkään jatkuva etäily ja ihmiskontaktien vähäisyys ottaisi enemmän lujille. Miten STT varmisti, ettei korona pysäytä uutiskoneistoa?