Avatar photo

1. maaliskuuta 2016

Kriisikokoukset ovat EU:n kuumemittari

Brysselissä kuulee usein, että Euroopan unionissa kriisien määrä on vakio. Nyt EU:ta kuitenkin moukaroi poikkeuksellinen kriisien rypäs. Britannia uhkaa lähteä, euroalue natisee ja pakolaiskriisi on ajanut Schengen-alueen romahduksen partaalle. EU:n yhtenäisyyttä ja sen peruspilareita koetellaan enemmän kuin koskaan. Huippukokoukset ovat tärkeitä, koska niissä linjataan, mihin EU on menossa.

Tämän vuoden ensimmäisen huippukokouksen pääaihe oli Britannia. 30-tuntisen väännön päätteeksi Britannia sai sopimuksen, jolla maa yritetään pitää unionissa.

STT:n EU-kirjeenvaihtaja Annu Marjanen kirjasi ylös, miten kokouksen ensimmäinen päivä eteni.

Kokouspaikan pressisalissa seurataan tarkasti neuvotteluja.

Kokouspaikan pressisalissa seurataan tarkasti neuvotteluja.

 

Torstai 18.2.

Klo 8 Uutispäivä alkaa suklaakakun kuorrutuksella. Lapsella on tänään syntymäpäivä. Kouluun on silloin tapana viedä kakkua. Huippukokousten kunniaksi ei jaksa leipoa kakkuja, niitä saisi tehtailla yhtenään.
Britannian EU-neuvottelut ja Turkin autopommi-isku hallitsevat aamun otsikoita EU-mediassa. Turkin pääministeri perui tulonsa Brysseliin iskun takia. Se vesittää kokouksen pakolaiskriisiä koskevaa osuutta. Päätöksiä on vaikea viedä eteenpäin ilman Turkin läsnäoloa.

Klo 8.30 Huomaan ulko-ovella uutispäätoimittajalta tulleen viestin. ”Parista asiasta vois jutella jos ehdit jossain välissä. Ei kiire!” Vien siis ensin lapsen ja kakun kouluun. Samalla käyn lenkillä. Päivästä on tulossa pitkä.

Klo 9.30–12 Vastailen kotona sähköposteihin, käyn pari taustakeskustelua ja pohjustan illan juttua.

Klo 12.30 Lähden kokouspaikalle. Ulkona on harmaata ja koleaa. Käyn matkalla lounaalla ja jatkan taustakeskustelua puhelimessa.
Kokouspaikan edessä oleva Schumanin liikenneympyrä on aidattu betonilla ja piikkilangalla. Onneksi olen jo hakenut kulkukortin, jotta ei tarvitse kiertää poliisiarmeijaa akkreditointitoimistolle.
Kulkulupa kysytään ensi kertaa vasta kokouspaikan ovella. Merkki siitä, että tilanne on rauhoittunut Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

Klo 13.30–15 Valtiojohtajat alkavat saapua kokouspaikalle. Teen sisääntuloista jutun nettiin. Britannian pääministeri David Cameron rakentaa draamaa ja vannoo taistelevansa Britannian puolesta. Tavoilleen uskollisesti hän antaa tulisen lausunnon ja poistuu ennen kuin kukaan ehtii kysyä mitään.

Klo 15.45 Pääministeri Juha Sipilän tiedotustilaisuus alkaa. Se pidetään pompöösissä salissa kokousrakennuksen yläkerrassa. Tänne mahtuisi YK:n yleiskokous, vitsailee vasta Brysseliin muuttanut kollega. Kuulen, että Sipilä haluaa puuttua myös kotimaassa vellovaan sote-keskusteluun. Soitan pikapuhelun uutispäällikölle, joka kertoo uusimmat käänteet.
Infon jälkeen on kiire. Netti takkuaa. Taistelen pikaversion ulos ja lähetän Sipilän sote-kommentit sellaisenaan kollegoilleni.

STT:n Brysselin kirjeenvaihtaja, toimittaja Annu Marjanen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT:n Brysselin kirjeenvaihtaja, toimittaja Annu Marjanen. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

 

Klo 17 Taustatapaaminen Britannia-neuvottelujen yksityiskohdista alkaa yläkerrassa. Ehdin, kun juoksen. Samalla soitan uutispäällikölle illan kulusta.
Tapaamisen jälkeen täytyy kirjoittaa aamun lehtiin menevä juttu valmiiksi, se on STT:n pääaiheena. Pitää keskittyä.

Klo 19.08 Työnnän jutun käsittelyyn. Lihaksia särkee. Kurkkukin on kipeä. Ruokaa.
Kurkkaan Twitteriin, ennen kuin lähden alakerran ravintolaan. Sipilän sote-kommentit näköjään kiinnostavat.
Syönnin jälkeen olo kohenee. Kirjoitan aamun lehtiin vielä jutun pakolaiskriisiä koskevasta keskustelusta. Lisäksi teen nettiin jutun pakolaisten reiteistä.
Kokouslähteet käyvät aika ajoin pressisalissa kertomassa neuvottelujen kulusta. Toimittajat piirittävät heidät salamannopeasti. Ulkokehältä ei kuule mitään. Usein pitää vetää kollegoita hihasta tai lukea päivitykset Twitteristä.

Klo 22.30 Huilaan hetken. Juttelen kollegoiden kanssa ja haen teetä.

Klo 23-24 Kokouslähteistä enteillään, että illan istunto lähestyy loppuaan. Britannia-sopimus on määrä sinetöidä englantilaisella aamiaisella. Osa jää yöksi kahdenvälisiin neuvotteluihin. Suomella ei ole sopimuksessa ongelmallisia kohtia. Varaudun siirtämään yöksi palloa Australiaan.

Klo 01.00 Kokous venyy, kuten yleensä. Twitteriin päivitetään väsymyksen täyttämiä vitsejä.
Britannian sijaan neuvotteluja näyttää pitkittävän Itävalta. Saksa on raivostunut, sillä Itävalta aikoo asettaa päiväkohtaisen katon maahan pyrkiville turvapaikanhakijoille.

Klo 02.30 Illan istunto on vihdoin päättynyt ja Sipilän pressi alkaa. Lähden yläkertaan ja pyydän Australian-toimitusta pitämään silmällä muiden lausuntoja. Niitä voi seurata livestreamin kautta.

Pressin jälkeen teen aamua varten jutut nettiin ja jätän seurannan kenguruvuorolaisille. Vilkaisen kelloa, kun lähden kotiin. Se on 04.00. Ehdin nukkua hetken, ennen kuin englantilainen aamiainen ja sovun viimeistely alkaa.

Onneksi en vielä tiedä, että aamiaista ei tule. Eikä lounasta. Britannia-sopimus syntyy illallispöydässä perjantaina 19.2. hieman ennen puoltayötä.