Avatar photo

14. joulukuuta 2021

STT sai uuden osa-aikaisen kirjeenvaihtajan – Kirsti Karttunen tarkkailee amerikkalaisen demokratian tilaa äärimmäisen köyhyyden ja vaurauden rajamaastossa

STT:n osa-aikainen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Kirsti Karttunen.
Asuinympäristöni on kuin koko New York, äärimmäiseen köyhyyteen eikä äärimmäiseen vaurauteen ole kumpaankaan ikinä pitkä matka, Kirsti Karttunen kertoo. Kuva: Josh Levine

Suomen Tietotoimisto on tauon jälkeen saanut taas oman edustajansa Yhdysvaltoihin, kun Kirsti Karttunen matkusti Pohjois-Amerikkaan kiitospäiväksi marraskuun lopulla. Karttunen asuu New Yorkissa, josta käsin hän työskentelee STT:n osa-aikaisena kirjeenvaihtajana. Suomessa hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Ylellä, Helsingin Sanomissa, Talouselämässä ja Savon Sanomissa.

Karttunen palasi itselleen tuttuun kaupunkiin varsin lyhyen tauon jälkeen. Hän muutti New Yorkiin edellisen kerran kesällä 2019 saatuaan opiskelupaikan Columbian yliopistosta. Kun hän valmistui maisteriohjelmasta seuraavan vuoden toukokuussa, koronapandemia oli jo sekoittanut arjen Atlantin molemmin puolin. Monet hänen opiskelukavereistaan lähtivät maasta, mutta Karttunen päätti jäädä.

.

Viime vuonna Karttunen teki päätyönään laajaa entisiä vankeja ja taloutta koskevaa juttuprojektia Pulitzer Center on Crisis Reporting -organisaatiolta saamallaan apurahalla. Kevään aikana hän teki myös freelance-toimittajan töitä pääosin yhdysvaltalaisille medioille. Suomeen Karttunen palasi vasta kuluvan vuoden syyskuussa eli asuttuaan Yhdysvalloissa yhtäjaksoisesti yli kaksi vuotta.

Suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä

STT:n osa-aikaisena kirjeenvaihtajana Karttunen tulee kirjoittamaan paljon Yhdysvaltain politiikasta. Se sopii hänelle, sillä hän kertoo olevansa erityisen kiinnostunut maan demokratian tilasta. Esimerkiksi Karttusen lopputyö Columbiassa käsitteli äänioikeutta ja sen rajoittamista Yhdysvalloissa.

Amerikkalaiseen yhteiskuntaan liittyvät suuret kysymykset ovat Karttuselle muutenkin tuttuja. Hän on aiemmin paneutunut muun muassa maan pankkijärjestelmään ja luottoluokitukseen liittyviin kysymyksiin sekä ongelmiin, joita vapautuvat vangit kohtaavat yrittäessään palata yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi.

Karttusen mukaan vankilatuomio tarkoittaa Yhdysvalloissa usein sitä, että saadakseen pankkitilin, asunnon, työpaikan tai tietyissä osavaltioissa äänioikeuden, ihmisen pitää hypätä lukuisten renkaiden läpi – eikä tämä silti välttämättä onnistu.

Tuntui mielettömältä, kun yksi Floridassa lopputyöprojektini aikana tapaamista ihmisistä sai presidentinvaaleissa viimein äänestää.

Kirsti Karttunen

Eriävien todellisuuksien vedenjakajalla

Tällä hetkellä Karttunen asuu Manhattanilla Harlemin reunalla. Hän kuvailee asuinympäristönsä edustavan suurkaupunkia kokonaisuudessaan, sillä äärimmäinen köyhyys ja äärimmäinen vauraus ovat molemmat lähellä.

Keskuspuiston pohjoislaidan penkeillä istuskelevat ne, joilla ei ole elämässä juuri mitään ja eteläiseltä laidalta löytyy Billionaires’ Row -nimeä kantava miljonäärien asuintalojen rivistö.*

Itse hän on erityisen onnellinen siitä, että pääsee helposti kävelemään tai pyöräilemään lempipaikkaansa Keskuspuistoon.

Karttunen asuu maan – ellei jopa maailman – tunnetuimmassa kaupungissa ja itärannikolla, jossa tapahtuvat asiat saavat suuren painoarvon myös suomalaisten tiedotusvälineiden uutisoinnissa. Hän toivoo, että ehtisi kirjoittaa myös amerikkalaisia laajemmin koskettavista teemoista ja sellaisista arkisemmista asioista, jotka poikkeavat Suomen tilanteesta.

Opinnoissani keskityin myös maan huumepolitiikkaan ja sen historiaan, siitäkin aiheesta ehdin toivottavasti tehdä juttuja useammasta näkökulmasta. Lisäksi muun muassa sairausvakuutus ja verotus ovat juttuaiheiden listalla.

Karttunen asuu New Yorkissa ainakin ensi vuoden loppuun asti. On kuitenkin hyvin mahdollista, että hän asettuu Yhdysvaltoihin ainakin jossain määrin pysyvämmin.

Vaikka New Yorkissa eläminen tuntuukin toisinaan hullulta, kun vaihtoehtona olisi turvallisempien pyöräteiden Helsinki!

*Tekstiä korjattu 30.12.2021: Keskuspuiston laidalla oleva rakennuskeskittymä tunnetaan nimellä Billionaires’ Row, ei Millionaires’ Row.