Pauliina Pietilä 7. toukokuuta 2018 5 vinkkiä: Näin kirjoitat terävän otsikon Ahdistaako otsikointi? Näillä STT:n otsikkovinkeillä onnistut.
Pauliina Pietilä 27. huhtikuuta 2018 Keitä ne on ne sankarit? Useimmiten miehiä myös STT:n Merkkipäiväpalvelussa, mutta tähän haluamme muutoksen Sukupuolten välinen epätasa-arvo näkyy myös STT:n Merkkipäiväpalvelussa. Tilastot paljastavat, että naisten osuus syntymäpäivähaastateltavista on liian pieni.
Liina Nelimarkka 23. huhtikuuta 2018 Maaliskuun kuvassa Saara Aalto valmiina Lissaboniin Kuvaaja Markku Ulander valitsi maaliskuun kuvaksi otoksensa Saara Aallosta. Aalto edustaa Suomea toukokuussa Lissabonissa järjestettävissä Euroviisuissa kappaleella Monsters. Blogista löydät kuvalinkin myös muihin saman kuvaussession kuviin.
Maija Paikkala 16. huhtikuuta 2018 Kehittäjätiimin viisi vinkkiä: miten viedä uudet asiat käytäntöön Keräsimme STT:n kehittäjäporukan kanssa vinkkimme onnistuneeseen projektiin. Miten viedä onnistuneesti uusi työkalu, tekemisen tapa tai uuden palvelun tuotanto osaksi arkea?
Minna Holopainen 10. huhtikuuta 2018 Julkisuudessa työtään tekevien vainoamiseen pitää voida puuttua – STT mukana päätoimittajien kannanotossa STT on mukana päätoimittajien kannanotossa, jolla vastustetaan journalisteihin kohdistuvaa painostusta. Päätoimittajat vaativat, että journalistien ja muiden julkisuudessa ammatillisesti toimivien ihmisten oikeusturvaa parannetaan, tarvittaessa muuttamalla lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöjä.
Liina Nelimarkka 19. maaliskuuta 2018 Helmikuun kuukauden Lehtikuvassa sinivalkoinen sankari Kuvaaja Heikki Saukkomaan valinta helmikuun kuvaksi oli selvä: ”Ajattelin, että helmikuun kuvan täytyy olla olympialaisista ja Niskasen kultamitalista”.
Liina Nelimarkka 15. maaliskuuta 2018 Maunu Anhava nimitetty liiketoimintapäälliköksi Maunu Anhava, 34, on valittu liiketoimintapäälliköksi johtamaan STT Viestintäpalveluiden ja kuvatoimisto Lehtikuvan myyntiä ja asiakaspalvelua.
Pauliina Pietilä 14. maaliskuuta 2018 STT:n toimittajille Bonnierin Suuri Journalistipalkinto Vuoden juttu -kategoriassa Palkitut jutut paljastivat, että helsinkiläisessä lukiossa ja turkulaisella yläasteella oli ahdisteltu nuoria vuosien ajan. Palkinto myönnettiin STT:n ja Turun Sanomien työryhmille.
Minna Holopainen 13. maaliskuuta 2018 Luotettava journalismi syntyy vuorovaikutuksessa – STT:n tyylikirja läpivalaisee uutistoimiston työtavat STT:n tyylikirja täyttää ensi viikolla 10 vuotta. Vastuullinen journalismi tarkoittaa yhä enemmän myös sitä, että kirjoitamme uutistekstissäkin auki julkaisuratkaisujemme syitä ja uutisprosessimme kulkua.
Liina Nelimarkka 8. maaliskuuta 2018 Martti Kainulaisen jääkarusellikuvalle kunniamaininta Kuvajournalismi 2017 -kilpailussa Lehtikuvan kuvaajan Martti Kainulaisen visuaalisesti vaikuttava, kopterikameralla otettu ilmakuva on palkittu kunniamaininnalla Kuvajournalismi 2017 -kilpailun uutiskuvasarjassa.