Tero Malinen 4. marraskuuta 2019 Marraskuun kuvanosto: Miten kuvata harmaata ja hämärää? Miten kuvittaa joka vuosi toistuvia sääjuttuja, jotka kertovat harmaudesta ja syksyn synkkyydestä? Lehtikuvan kuvaajat tarjoavat tässä artikkelissa oivaltavia vastauksia kysymykseen.
Tero Malinen 19. kesäkuuta 2019 STT valjastaa uutta teknologiaa kuvaajien oikeuksien puolustamiseen STT:n yhteistyökumppani Copyright Agent tarkkailee, ettei Lehtikuvan omia tai sen edustuksessa olevia kuvia käytetä tekijänoikeuden vastaisesti ilman julkaisulisenssiä.
Tommi Peltoniemi 14. toukokuuta 2019 Onko Suomi Euroviisujen Aku Ankka ja Ruotsi Hannu Hanhi? – Katso, miltä Suomi–Ruotsi-maaottelu näyttää viisuhistoriassa Suomi jää yleensä kauas Ruotsista viisumittelöissä, mutta on meillä joskus ollut yhteinen jumbosijakin. Vuonna 1963 Suomi jakoi viimeisen sijan Ruotsin, Norjan ja Hollannin kanssa.
Tommi Peltoniemi 18. maaliskuuta 2019 Trump–Putin-kuvalle kunniamaininta – ”Tunnelma oli vakava ja jännittynyt”, kertoo Lehtikuvan kuvaaja presidenttien kohtaamisesta Lehtikuvan Heikki Saukkomaan kuva Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien tapaamisesta on saanut kunniamaininnan Kuvajournalismi 2018 -kilpailun Uutiskuva-sarjassa. Presidenttien valtuuskunnat nauttivat lounasta jännittyneissä tunnelmissa Presidentinlinnassa neuvottelujen välillä.
Tero Malinen 21. helmikuuta 2019 Helmikuun kuvanosto: Hiihtokuvaus muistuttaa inttiajoista – odotellaan, odotellaan, odotellaan ja palellaan Hiihtokuvaajan työhön kuuluu paljon odottelua. Lehtikuvan Vesa Moilanen nauttii silti maastossa kuvaamisesta.
Tero Malinen 24. tammikuuta 2019 Verikuu ja pakkashuurut hehkuvat tammikuun kuvissa Ajankohtaiset luonnonilmiöt ovat tyypillisiä kohteita, joita Lehtikuvan kuvaajat taltioivat muiden keikkojen ohessa. Tammikuussa asiakkaille tarjoiltiin otoksia muun muassa täydellisestä kuunpimennyksestä ja kauniista pakkasaamusta.
Tero Malinen 11. joulukuuta 2018 Kumppaniesittelyssä Webscale: Enemmän ymmärrystä, vähemmän sähköpostipingistä STT kehittää palveluitaan mallilla, jossa yhteistyökumppani Webscalen ohjelmistokehittäjät työskentelevät pääosin uutistoimiston omissa tiloissa. Tämä helpottaa viestintää ja kasvattaa molemminpuolista ymmärrystä.
Tero Malinen 5. joulukuuta 2018 Dronet uutiskuvaajien arjessa – viisi näkökulmaa kopterikuvaamiseen Lehtikuva hankki ensimmäisen kuvauskopterinsa viitisen vuotta sitten. Miten dronekuvaaminen on muuttanut uutiskuvaajien työtä ja missä tilanteissa koptereista on ollut eniten hyötyä?
Tero Malinen 27. marraskuuta 2018 Lokakuun kuvanosto: Luonteva esiintyminen pönkittää presidentillistä brändiä Presidentti Sauli Niinistö on onnistunut vahvistamaan visuaalista imagoaan vaistonvaraiselta vaikuttavin keinoin. Miten Niinistön esiintyminen kameroiden edessä eroaa hänen edeltäjistään?
Tero Malinen 31. lokakuuta 2018 Viisi vinkkiä hyvään somekuvaan Millainen on hyvän somekuvan resepti? Muun muassa tätä kysymystä selviteltiin Haaga-Helian ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä, jossa haastateltiin STT:n kuvapalvelun asiakkaita. Kokosimme vastausten perusteella viisi vinkkiä.