Tero Malinen 25. lokakuuta 2022 STT palkittiin avoimuudesta – verkkohyökkäyksen jälkeinen viestintä katsottiin Tietoturvan suunnannäyttäjä -tunnustuksen arvoiseksi Kesällä verkkohyökkäyksen kohteeksi joutunut Suomen Tietotoimisto on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin jakaman Tietoturvan suunnannäyttäjä -tunnustuksen. Tunnustuksen perusteluissa STT:tä kiitettiin kyberhyökkäyksen jälkeisestä avoimesta viestinnästä, joka on hyödyttänyt myös muita organisaatioita.
Pihla Lehmusjoki 17. lokakuuta 2019 STT alkaa moderoida uutissivustojen kommenttiosioita Moderointia ei tehdä STT:n uutistoimituksessa vaan keskusteluja valvovat toimihenkilöt, joilla on aiempaa kokemusta moderoinnista.
Tommi Peltoniemi 8. maaliskuuta 2019 Uutistoimisto oli pääministeriä nopeampi – puhemies sai tiedon hallituksen erosta STT:n tekstiviestillä STT:n ”uutissalama” herätti monet kansanedustajat hallituksen eroilmoitukseen perjantaiaamuna. Muun muassa eduskunnan puhemies Paula Risikko kertoi saaneensa ensitiedon STT:n tekstiviestillä.
Tero Malinen 11. joulukuuta 2018 Kumppaniesittelyssä Webscale: Enemmän ymmärrystä, vähemmän sähköpostipingistä STT kehittää palveluitaan mallilla, jossa yhteistyökumppani Webscalen ohjelmistokehittäjät työskentelevät pääosin uutistoimiston omissa tiloissa. Tämä helpottaa viestintää ja kasvattaa molemminpuolista ymmärrystä.
Tero Malinen 27. marraskuuta 2018 Lokakuun kuvanosto: Luonteva esiintyminen pönkittää presidentillistä brändiä Presidentti Sauli Niinistö on onnistunut vahvistamaan visuaalista imagoaan vaistonvaraiselta vaikuttavin keinoin. Miten Niinistön esiintyminen kameroiden edessä eroaa hänen edeltäjistään?
Tero Malinen 5. marraskuuta 2018 Kumppaniesittelyssä Namia: ”Koneoppiminen muuttaa yhtä lailla journalistien ja ohjelmoijien työtä” STT:n yhteistyökumppani Namian toimitusjohtaja Niko Myllynen povaa koneoppimisen muuttavan suuresti journalismia ja toimittajien työtehtäviä sekä verkkopalveluiden suunnittelua.
Maija Paikkala 24. syyskuuta 2018 Lehtikuvan kuvaajat esittelyssä – millainen on heidän suhteensa alati muuttuvaan kuvakieleen? Millainen on Lehtikuvan uutiskuvaajien suhde muuttuvan kuvakieleen ja visuaaliseen maailmaan? STT Viestintäpalveluiden kuvaajaesittelyt kertovat.
Liina Nelimarkka 15. maaliskuuta 2018 Maunu Anhava nimitetty liiketoimintapäälliköksi Maunu Anhava, 34, on valittu liiketoimintapäälliköksi johtamaan STT Viestintäpalveluiden ja kuvatoimisto Lehtikuvan myyntiä ja asiakaspalvelua.
Liina Nelimarkka 22. toukokuuta 2017 Viestijä: ennakoi mediaympäristöä ja kohtaa media paremmin Mitä paremmin toimittajien toimintaa tuntee sitä paremmat edellytykset on nähdä tulevassa mediaympäristössä viestinnällisiä mahdollisuuksia. Lue lisää blogistamme.
Liina Nelimarkka 13. tammikuuta 2017 STT:ltä uusi työkalu viestinnän ennakointiin ja ajoitukseen STT Pro on työkalu viestinnän suunnitteluun ja ajoitukseen. Se on silmäsi median päivään.