Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Siteerausten tekeminen

    HANKI SITEERAUKSEN POHJAKSI AINA JULKAISTU JUTTU KOKONAISUUDESSAAN.

    Siteerattavan median oma referaatti tai niin sanottu etusivun vinkki uutisestaan ei yksin riitä. Eri medioiden verkkosivuillaan julkaisemiin juttuihin suhtaudutaan samoin kuin paperilehden juttuun, eli niitä voi siteerata, jos ne muuten täyttävät tässä luvussa kuvatut kriteerit. Kiireisissä, kiistattomissa tai muuten hyvin selkeissä uutisissa siteerauksen ensimmäinen versio voi perustua median itse omasta haastattelustaan tekemään sähkeeseen tai tekstiviestiuutiseen, jollei koko uutisaineistoa ole vielä saatavilla. Esimerkiksi tv-juttuun tai koko lehtihaastatteluun on silloin kuitenkin perehdyttävä kokonaisuudessaan heti, kun se on mahdollista.

    TARKISTA, ETTÄ POLIITIKKOJEN JA MUIDEN NIMETTYJEN HENKILÖIDEN LAUSUNNOISTA ON JUTUSSA SUORA LAINAUS. ÄLÄ SITEERAA LAUSUNTOA PELKÄSTÄÄN MEDIAN ITSE TEKEMÄN TULKINNAN, ESIMERKIKSI OTSIKON, PERUSTEELLA.

    Jos asialla on kuitenkin huomattavaa uutisarvoa, voit lainata myös epäsuoraa tekstiä ja mainita, minkä median mukaan kyseinen henkilö näin sanoo. Pyri silloin mahdollisimman pian haastattelemaan lausunnon antajaa itseään tai hänen avustajiaan, esimiestään tai muita mahdollisia tiedon lähteitä.

    TÄYDENNÄ TAI TAUSTOITA UUTISTA TARPEEN JA MAHDOLLISUUKSIEN MUKAAN. MIETI, MIKÄ ON FAKTAA JA MIKÄ TULKINTAA. TARKISTA, ETTÄ ITSE JUTUSSA ON KATETTA OTSIKOLLE JA KÄRJELLE. NOSTA KÄRKEEN SE, MITÄ ITSE PIDÄT TÄRKEIMPÄNÄ. EROTA AIEMMIN ESILLÄ OLLEESSA AIHEESSA UUSI TIETO JA SE, MITÄ SIITÄ ON KERROTTU JO AIEMMIN. PÄIVÄÄ SITEERAUS LEHDEN PAIKKAKUNNALLE, VAIKKA ITSE SITEERATTAVA JUTTU OLISI PÄIVÄTTY MUUALLE.

    Sähköisen median siteeraukset päivätään Helsinkiin tai, jos kyseessä on paikallis- tai maakuntaradio, kyseisen toimituksen paikkakunnalle. Lehtien yhteisten Helsingin- toimituksen jutut päivätään Helsinkiin, samoin UP-uutispalvelun jutut.

    Katso Päiväyspaikka

    NOUDATA SITEERATTAVAN MEDIAN PYYTÄMÄÄ EMBARGOA. JOS TOINEN MEDIA RIKKOO SEN, OTA YHTEYTTÄ LÄHTEESEEN JA KERRO MYÖS STT:N LUOPUVAN EMBARGON NOUDATTAMISESTA.

    Katso Embargo

    OTA SITEERATTU AINEISTO TALTEEN JA JÄTÄ SE UUTISPÄÄLLIKÖLLE, SAMOIN UUTISET, JOTKA OLET PÄÄTTÄNYT JÄTTÄÄ SITEERAAMATTA. PERUSTELE RATKAISUT.

    JOS UUTISEN JULKAISEMINEN JA MUOTOILU TUOTTAA ONGELMIA, PYYDÄ NEUVOA UUTISPÄÄLLIKÖLTÄ TAI TÄMÄN POISSA OLLESSA TOIMITUKSEN JOHDOLTA.

    Edellinen
    Siteerausten valinta
    Siteerauksissa sovelletaan samoja uutiskriteereitä kuin muissakin uutisissa kuitenkin...
    Seuraava
    Mielipidekyselyt
    SITEERAA VAIN POIKKEUSTAPAUKSISSA MIELIPIDEKYSELYITÄ, JOIDEN OTOS ON ALLE...