Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Paikat

    Suomen kuntien nimiä ja niiden taivutusmuotoja voi hakea Asutusnimihakemistosta (http://kaino.kotus.fi/asutusnimihakemisto), jossa on ohje kuntien nimien lisäksi pienempien paikkakuntien nimien taivutukseen.

    Käytä jutussa kunnan virallista nimeä, vanhan kunnan nimeä tai molempia sen mukaan, mikä vaihtoehto paikantaa sijainnin parhaiten lukijalle.

    Koko kunnan asioista puhuttaessa käytetään virallista nimeä.

    Vanha kunnannimi on usein parempi vaihtoehto, jos se on tunnetumpi kuin vanha. Esimerkiksi Tammisaari on tunnetumpi kuin Raasepori ja siksi parempi vaihtoehto esimerkiksi onnettomuusuutisissa.

    Jos vanha kunnannimi ei ole laajasti tunnettu, kannattaa usein käyttää sekä vanhaa että uutta nimeä. Esimerkiksi tulipalouutisessa voi kirjoittaa, että tuli tuhosi talon Tuuloksessa Hämeenlinnassa.

    Jos tapahtumapaikaksi mainitaan jokin kylä, riittää usein, että kertoo lisäksi nykyisen kunnan nimen: Pohjankurussa Raaseporissa (ei Pohjankurussa Pohjassa).

    Yhdistelmänimissä riittää vanha kunnannimi, jos on tiedossa tarkka paikka. Esimerkiksi Mänttä on parempi paikannus kolarille kuin Mänttä-Vilppula.

    Jutun saatetietoihin merkitään päiväyspaikaksi aina kunnan nykyinen nimi. Lue luku Päiväyspaikka

    Seuraava
    Muita paikannimiä
    Naruska (Sallassa) taipuu ulkopaikallissijoissa eli Naruskalla, Naruskalta Västerkullan...