Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • STT:n ja Lehtikuvan synty

    Nuori lennätinvirkailija ja toimittaja Woldemar Westzynthius huomasi 1880-luvulla markkinaraon: Suomesta puuttui uutistoimisto. Kukin lehti hankki tuolloin itse kaikki uutisensa. Suurilla lehdillä saattoi olla varaa jopa ulkomaankirjeenvaihtajiin. Pienet lehdet sen sijaan saksivat niin kotimaan- kuin ulkomaanuutisiakin suurista lehdistä enemmän tai vähemmän vanhentuneina.

    Koska Suomessa oli jo varsin kattava lennätinverkko, yksi toimisto saattaisi hänen mielestään hoitaa uutisten hankinnan lehtien puolesta. Ajatus ei sinänsä ollut Westzynthiuksen oma, vaan hän oli saanut esimerkin muualta Euroopasta.

    Westzynthius sai luvan aloittaa uutisten toimittamisen lehdille lennättimen avulla, ja 1. marraskuuta 1887 Suomen Sähkösanomatoimisto aloitti toimintansa. Tuota päivää pidetään myös Suomen Tietotoimiston toiminnan alkuna.

    Lehtikuva syntyi 1951 Sanoma Osakeyhtiön pääomistajan Eljas Erkon aloitteesta. Erkko perusti Lehtikuvan mutta antoi sen pian tyttärensä Patricia Langenskiöldin (myöhemmin Seppälä) hoidettavaksi. Lehtikuva perustettiin ennen muuta palvelemaan Sanoma Osakeyhtiön lehtiä, mutta asteittain siitä tuli koko suomalaisen median kuvatoimisto.

    Patricia Seppälästä kasvoi suomalaisen kuvajournalismin keskeinen hahmo. Hän oli sitä kuolemaansa asti vuonna 2001.

    Seppälän kuoleman jälkeen Lehtikuvan johtoon tuli hänen tyttärensä Rafaela Seppälä. Sanoma oli kuitenkin valmis luopumaan Lehtikuvasta. Vuonna 2010, pitkien neuvottelujen jälkeen, kaupan ehdoista päästiin sopuun, ja STT osti kuvatoimiston.

    Edellinen
    Kansainväliset kumppanit
    STT tekee kansainvälisessä uutisvälityksessä tiivistä yhteistyötä johtavien uutistoimistojen...
    Seuraava
    STT:n toimituspolitiikka
    Uutistoimisto STT:n toiminta perustuu sananvapauden, demokratian ja oikeusvaltion...