Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Kasvit ja eläimet

    Nisäkäsnimistötoimikunta on vuonna 2008 tehnyt ehdotuksen nisäkkäiden suomenkielisistä nimistä. Uudet nimet ovat tulleet tunnetuksi vaihtelevasti. Ensimmäiset ovat vakiintumassa käyttöön, läheskään kaikki eivät. Vanhat ja vakiintuneet nimet ovat edelleen Kielitoimiston sanakirjassa.

    Vakiintunein lienee kontiainen eli entinen maamyyrä.
    Siitä käytetään jutuissa uutta nimeä, mutta myös aiempi nimi mainitaan.

    Useimmista eläimistä voi käyttää joko uutta tai vanhaa nimimuotoa. Myös toinen muoto on syytä mainita kertaalleen, koska nimitilanne voi hämmentää lukijaa. Esimerkiksi eri sukupolvet saattavat jo tuntea eläimet eri nimillä. Esimerkkejä:

    alppivuohi eli vuorikauris
    isokauris eli saksanhirvi
    täpläkauris eli kuusipeura
    valkohäntäkauris eli valkohäntäpeura
    supi eli pesukarhu (huom. eri eläin kuin koiraeläimiin kuuluva supikoira)

    Voi myös olla tarpeen selittää, että uusi nimi on peräisin nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotuksesta. Näin on esimerkiksi silloin, kun on kyse maaoravana tunnetusta nisäkkäästä. Toimikunta esittää sille nimeä tikutaku.

    Nimet voi tarkistaa Suomen Lajitietokeskuksen ylläpitämästä Suomen kansallisesta lajiluettelosta.

    Eläinten ja kasvien nimet ovat yleisnimiä.

    husky
    lapinkoira
    harmaa norjanhirvikoira
    juhannusruusu

    Viljeltyjen kasvilajikkeiden nimet kirjoitetaan isolla.

    Riesling, Chardonnay (rypäle), mutta valmiista viinistä käytetään pientä alkukirjainta: tyypillinen bordeaux ja puolikuiva gewürztraminer
    Timo, Rosamunda, Pito (peruna)
    Huvitus, Valkea kuulas (omena)

    Kasvien ja eläinten tieteellisissä nimissä isolla kirjaimella aloitetaan pääjaksot, kaaret, luokat, lahkot, heimot ja suvut.

    Felis domesticus
    Homo sapiens

    Seuraava
    Tieteelliset nimet
    KIRJOITA KAKSIOSAISTEN TIETEELLISTEN NIMIEN ENSIMMÄINEN ELI SUKUNIMIOSA ISOLLA...