Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Paikka

    Paikan mainitseminen alussa auttaa sijoittamaan uutisen kartalle ja arvioimaan sen merkitystä.

    KERRO ULKOMAANUUTISISSA TAPAHTUMAPAIKKA HETI PIKAVERSION ALUSSA.

    Nigeriassa on puhjennut väkivaltaisia mellakoita Muhammadpilakuvien takia. Yhteenotoissa on kuollut ainakin 16 ihmistä, kertoo paikallinen poliisi.
    Muslimimielenosoittajat kävivät kristittyjen kimppuun sen jälkeen kun poliisi oli hajottanut mielenosoituksen. Mellakoitsijat polttivat kirkkoja ja kristittyjen kauppoja. Nigerian poliisi on pidättänyt yli 200 mielenosoittajaa.

    MAINITSE MYÖS KOTIMAAN UUTISISSA PAIKKA TAI ALUE HETI KÄRJESSÄ, JOS SEN ON UUTISEN KANNALTA OLENNAINEN.

    Pohjois-Savon vasemmistoliitto ja vihreät ovat sopineet vaaliliitosta. Puolueiden tavoitteena on saada vaalipiiristä yhteensä kaksi kansanedustajaa, kun uusi eduskunta valitaan ensi vuonna. Molemmat asettavat kuitenkin omat ehdokkaansa ja päättävät itsenäisesti vaalikampanjastaan. Vasemmistoliitolla on nykyisin Pohjois-Savosta kaksi kansanedustajaa ja vihreillä ei yhtään.

    Koska pikauutisen alku saattaa mennä kuulijalta tai katsojalta ohi, tärkeimmät asiat pitää toistaa. Tällaisia ovat esimerkiksi tapahtumapaikka, mielipiteen sanojan nimi tai käsiteltävän yrityksen nimi.

    TOISTA PIKAUUTISISSA TÄRKEIMMÄT TEKIJÄT JA PAIKAT.

    Saksassa on sattunut vakava bussionnettomuus. Useita ihmisiä kuoli, kun rekka törmäsi koulubussiin maan pohjoisosassa. Saksan poliisin mukaan uhrien joukossa on lapsia.

    Edellinen
    Luvut
    KÄYTÄ NIIN VÄHÄN NUMEROITA KUIN MAHDOLLISTA. VALITSE LUVUISTA...
    Seuraava
    Hyvä kärkilause
    Hyvä kärkilause kertoo lyhyesti uutisen ytimen ilman yksityiskohtia....