Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Toistuvan oman grafiikan tuotanto
  • Kertomusjuttu

    KIRJOITA AJANKOHTAISESTA TAPAHTUMASTA, ASIASTA TAI IHMISESTÄ JUTTU KÄYTTÄMÄLLÄ KAUNOKIRJALLISEN KERRONNAN KEINOJA.

    KERTOMUSJUTTU ETENEE KUIN TARINA, MUTTA SIINÄ EI OLE MITÄÄN KEKSITTYÄ TAI KUVITELTUA. TEKSTIN JOKAINEN KOHTA ON TOTTA.

    Jutun elementtejä ovat esimerkiksi juonirakenne, päähenkilö ja kertoja.

    Kertomusjutun käyttö edellyttää, että aiheesta on saatavissa riittävästi tietoa aineistojen tai haastattelujen avulla tai olemalla itse paikalla. Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin ja kuvaile, ne luovat läsnäoloa ja tunnelmaa. Älä kuitenkaan tee päätelmiä siitä, mitä toiset ihmiset tuntevat tai ajattelevat.

    Et voi esimerkiksi sanoa, että rikoksen uhri on ollut hädissään, jos hän ei ole kertonut tästä sinulle tai asiasta ei ole muutakaan todistetta. Vältä myös luonnehtimasta häntä rohkeaksi, reippaaksi tai muilla adjektiiveilla.

    Kertomusjutun voi laatia miltei mistä tahansa aiheesta. Juttu voi syntyä luonnonkatastrofista, tuomioistuimen ratkaisusta, onnettomuustutkintaraportista tai haastattelusta. Uutisoinnin alkuvaiheessa kertomusjuttua ei yleensä voi käyttää, koska tietoa ei ole riittävästi tai se voi olla ristiriitaista.

    JUTUN ENIMMÄISMITTA ON 3 000 MERKKIÄ. VALITSE NEON SAATEKAAVIOSTA JUTTUTYYPIKSI KERTOMUSJUTTU.

    Kertomusjutusta on kerrottava asiakkaille mahdollisimman hyvissä ajoin. Käytä jutussa kahta otsikkoa. Pääotsikko kuvastaa tekstin tarinallista luonnetta ja alaotsikko kertoo, mihin ajankohtaiseen asiaan tai tapahtumaan juttu liittyy.

    Työpaikka kaukana Suomessa oli kuin pakkotyötä
    Vähänkyrön ihmiskauppa toi työnjohtajalle vankeutta

    Jos kertomusjutun perustana on tuomioistuimen ratkaisu, kerro tuomion lopputulos jutun lopussa. Merkitse version julkaistavaa lisätietoa -kenttään kaikki tekstissä käytetyt lähteet ja aineistot. Huom-kenttään tulee maininta ”kertomusjuttu”.

    KUN KERTOMUSJUTTU PERUSTUU NIMELTÄ MAINITUN IHMISEN HAASTATTELUUN, TARJOA HÄNELLE MAHDOLLISUUKSIEN MUKAAN MAHDOLLISUUS LUKEA JUTTU ENNEN SEN JULKAISEMISTA.

    JOS TIEDÄT JO HAASTATTELUVAIHEESSA, ETTÄ AIOT KIRJOITTAA JUTTUSI TARINALLISEEN MUOTOON, KERRO TÄSTÄ HAASTATELTAVALLE.

    Ongelmatilanteissa sovellamme talon omia ja Journalistin ohjeita.

    Edellinen
    Kainalot
    Liitä pääaihejutun oheen aina kainalojuttu, tausta, henkilökuva, Miten...
    Seuraava
    Henkilökuva
    KIRJOITA YHDEN HENKILÖN TAUSTASTA JA ELÄMÄNTYÖSTÄ YLEENSÄ ENINTÄÄN...