Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Toistuvan oman grafiikan tuotanto
  • Pika

    TEE KAIKISTA UUTISAIHEISTA ENSIN REAALIAIKAINEN PIKA. JOS TEIT AIHEESTA ENSIN VIIVAUUTISEN, TÄYDENNÄ SE PIKAKSI.

    Enimmäismitta on 500 merkkiä. Pika sopii muodoltaan ja ilmaisultaan radioon ja televisioon, ja samalla se palvelee nettiä ja kaikkia uutistoimiston asiakkaita.

    KERRO PIKASSA UUTISEN TÄRKEIMMÄT TIEDOT JA OLENNAISET TAUSTATIEDOT. ÄLÄ AHDA PIKAAN ENEMPÄÄ KUIN SIIHEN SUJUVASTI MAHTUU VAAN VALITSE TÄRKEIN. MERKITSE LÄHTEET SAMOIN KUIN VIIVAUUTISEEN.

    Sotarikoksista epäilty kroaattikenraali Ante Gotovina on pidätetty. Haagin sotarikostuomioistuimen pääsyyttäjä kertoo, että Gotovina jäi kiinni Kanariansaarilla. Gotovinaa syytetään ainakin 150 serbin surmasta vuonna 1995. EU on asettanut kenraalin pidättämisen ehdoksi Kroatian jäsenyysneuvottelujen aloittamiselle.

    Pika pitää pystyä ymmärtämään kerta kuulemalta. Lukijalle tai kuulijalle pitää myös aueta, miksi asia on uutinen.

    KÄÄNNÄ LÄHTEEN ANTAMAT TIEDOT ARKIKIELELLE JA AVAA NIIDEN MERKITYS ESIMERKIKSI LYHYELLÄ TAUSTALAUSEELLA.

    KIRJOITA SAMASTA UUTISAIHEESTA TARPEEN MUKAAN USEITA PIKOJA.

    Toiseen pikaan voi erottaa esimerkiksi uutisaiheen kirvoittamat kommentit tai onnettomuuden vaikutukset liikenteeseen.

    JOS PÄIVITÄT TAI TÄYDENNÄT PIKAA, VALITSE VERSION MUUTOS-VALIKOSTA PÄIVITETTY TAI TÄYDENNETTY.

    KIRJOITA VERSION HUOM-KENTTÄÄN, MITÄ TIETOJA ON PÄIVITETTY TAI TÄYDENNETTY.

    (PÄIVITETTY) UHRIMÄÄRÄ
    (TÄYDENNETTY) KATAISEN KOMMENTTI

    HUOM. Neo tulostaa sulkeissa olevan tekstin automaattisesti, kun version muutos (täydennetty, päivitetty tai korjattu) on valittu valikosta.

    Katso tyylikirja 4.2 Hyvä pikaversio.

    Edellinen
    Tekstiviestiuutinen
    LÄHETÄ VIIVASTA YLEENSÄ AINA TEKSTIVIESTIUUTINEN. SMS-KATEGORIAT VALITAAN UUTISARVON...
    Seuraava
    Pika+
    PIKA+ JULKAISTAAN MAHDOLLISIMMAN PIAN ENSIVERSIOIDEN JÄLKEEN. KESKENERÄISESSÄ UUTISTILANTEESSA...