Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Toistuvan oman grafiikan tuotanto
  • Uutisten seuranta

    Kun tekstiviesteissä uutisoitu tapahtuma tuottaa jatkouutisia, niitä seurataan loppuun asti myös viesteissä. Toisinaan uutinen osoittautuu lopulta pieneksi (esimerkiksi onnettomuusvaara), mutta jos alkutilanteesta on lähetetty viesti, uutinen on kuitattava loppuun viestillä.

    Älä jätä tekstiviestin vastaanottajaa epätietoisuuteen siitä, miten tilanne päättyi tai tapaus on edennyt. Isoimmista uutisista lähetetään lukuisia, jopa kymmeniä viestejä mahdollisesti usean päivän tai viikon ajan.

    Esimerkiksi Britannian EU-eroon johtaneesta äänestyksestä lähetettiin äänestystulospäivänä 33 viestiä.

    kello 00:15
    Britannian itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage Sky Newsille: Britannia pysyy luultavasti EU:ssa. Farage on kampanjoinut lähdön puolesta.

    kello 00:17
    Viimeisimpien mielipidekyselyjen mukaan Britannia pysyisi Euroopan unionissa. Äänestyspaikat ovat juuri sulkeutuneet Britanniassa.

    kello 05:59
    Britannian EU-eron kannattajat johtavat reilun 51 prosentin kannatuksella, kun 200 vaalipiirin äänet on laskettu. Piirejä on yhteensä 382.

    kello 06:02
    ITV Newsin uuden tulosanalyysin mukaan EU-eron kannattajat voittavat 80 prosentin todennäköisyydellä. Aiemmin voittoa povattiin EU:n kannattajille.

    kello 06:15
    Britannian itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage: Uskon sittenkin EU-eron kannattajien voittoon, kyseessä voitto tavalliselle kansalle.

    kello 08:07
    BBC Twitterissä: Britannia jättää virallisten tulosten mukaan EU:n. Tarkkoja prosenttilukuja ei vielä kerrottu.

    kello 08:14
    BBC: Britannian kansanäänestyksessä EU-jäsenyyttä vastaan äänesti 52 prosenttia ja puolesta 48 prosenttia.

    jne.

    Kiinnitä huomiota uusien kärkien terävyyteen ja viestin muotoiluun. Viestin jokaisessa lauseessa on oltava uutta asiaa tai uutisen kannalta olennaista taustaa.

    Muotoiluun pitää kiinnittää erityistä huomiota, jos kategorioita vaihdetaan kesken uutisoinnin. Esimerkiksi kolarit voivat ensin näyttää pieniltä ja pelkän liikenne- ja/tai kotimaa-viestin arvoiselta. Jos onnettomuus osoittautuu myöhemmin suuremmaksi ja se päätetään lähettää myös pääuutisena, viestin pitää palvella sekä ensimmäisten viestin saaneiden tarvetta saada lisätietoa että uutisen ensimmäisen kerran kuulevien tarvetta saada myös perustiedot.

    Edellinen
    Pääuutiset
    Lähetä päivän tärkeimmät uutiset pääuutisviesteinä. Muista kuitenkin, että...
    Seuraava
    Kielletyt merkit
    Testiviestiuutisissa ei saa käyttää tiettyjä erikoismerkkejä. Osa merkeistä...