Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Toistuvan oman grafiikan tuotanto
  • Ajankohtaisuus

    Asioiden uutisarvo on suurimmillaan silloin, kun ne tulevat julki ensi kertaa. Myös tiedossa olevat tapahtumat ovat ajankohtaisimpia etukäteen.
    Lukijoilla ja kuulijoilla on oikeus saada ennakkotietoa, joka auttaa heitä ymmärtämään uutistapahtumia ja ottamaan kantaa asioiden valmisteluun ennen kuin päätökset on tehty.

    TAUSTOITA MERKITTÄVIMPIÄ JA KIINNOSTAVIMPIA UUTISIA JO ENNAKKOON. ÄLÄ LYKKÄÄ KIINNOSTAVIEN HANKKEIDEN UUTISOINTIA PÄÄTÖKSENTEKOON TAI MUUHUN SELLAISEEN ASTI VAAN KIRJOITA MIELUUMMIN VALMISTELUVAIHEESTA JA KUITTAA PÄÄTÖS LYHYEMMIN.

    Tuoreet uutistapahtumat, vireillä oleva keskustelu, vuodenkulku tai sääolot vaikuttavat uutisarvoon. Tunnetun henkilön surma synnyttää kiinnostusta samanlaiseen rikollisuuteen ilmiönä. Keskeneräiseen lakihankkeeseen liittyvät kannanotot ovat uutisia, kun aihe muutenkin on tapetilla. Veneilyturvallisuus kiinnostaa eniten juhannuksen alla, lelujen tai
    kynttilälyhtyjen turvallisuus joulun alla. Kotimaan näkökulma ajankohtaiseen keskusteluun esimerkiksi Pohjoismaissa tuottaa usein uutisia.

    NOSTA ESIIN AIHEITA, JOILLA ON LIITTYMÄKOHTIA AJANKOHTAISIIN TAPAHTUMIIN JA KESKUSTELUIHIN. HAE OMIA NÄKÖKULMIA JA TIETOJA, JOTKA SYNNYTTÄVÄT UUSIA UUTISIA.

    Edellinen
    Yllättävyys
    Tapauksen odottamattomuus tai poikkeuksellisuus lisää sen uutisarvoa. Esimerkiksi...
    Seuraava
    Läheisyys
    Maantieteellinen läheisyys nostaa perinteisesti tapahtuman uutisarvoa. Ruotsissa tapahtuva...