Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Toistuvan oman grafiikan tuotanto
  • Merkitys

    Aiheen merkittävyys syntyy ennen kaikkea sen inhimillisistä, taloudellisista tai poliittisista vaikutuksista. Mitä useampien ihmisten elämään asia vaikuttaa tai mitä dramaattisempia vaikutukset ovat, sitä merkittävämpi se on uutisena. Paljon ihmishenkiä vaativa onnettomuus on aina uutinen, samoin lapsilisien tai eläketurvan leikkaus, huomattava häiriö liikenteessä tai poikkeuksellinen sää.

    Vallankäyttäjien yksityisasioilla tai vilppiepäilyillä voi olla kauaskantoisia seurauksia, joiden vuoksi yleisöllä on oikeus saada niistä tietoa. Tällöin pienikin vilppi voi olla suuri uutinen. Julkisuuden henkilöiden yksityiselämällä on uutisarvoa myös silloin, jos se on ristiriidassa heidän luomansa julkisen kuvan tai heidän ajamiensa arvojen kanssa.

    OTA HUOMIOON MYÖS MAHDOLLISET VAIKUTUKSET. VOIMAKAS MAANJÄRISTYS ON UUTINEN, VAIKKEI UHREISTA VIELÄ OLE TIETOA, JA PAHAT VAARATILANTEET SILLOINKIN, KUN VAARA
    VÄLTETÄÄN.

    Uutisen merkitys voi perustua myös yhteiskunnan arvoihin tai yleiseen oikeustajuun. Siksi lapsiin kohdistuvat rikokset saavat enemmän huomiota kuin muut väkivaltarikokset ja päättäjien menettely herättää usein kovaa keskustelua, vaikkei siihen liittyisi mitään rikollista.

    Joillain tapahtumilla voi esimerkiksi henkilön aseman vuoksi olla merkitystä, vaikkei niihin sisälly suurta uutista. Esimerkiksi presidentin uudenvuodenpuheet tai valtiovierailut uutisoidaan, koska yleisöllä on oikeus saada tietoja valtion päämiehen toiminnasta.

    Yhä harvemmat uutiset ovat kuitenkin uutisia vain siksi, että ne tapahtuvat. Kuittaa tällaiset aiheet lyhyesti, jollei itse asiasisältö anna syytä enempään.
    Uutiseksi ei riitä esimerkiksi se, että viranomainen aloittaa hankkeen, yritys tekee kauppoja, oppilaitos aloittaa uuden koulutusohjelman tai jossain järjestetään seminaari. Kyse on tällöin tavanmukaisesta toiminnasta, jolla ei sellaisenaan ole uutismielessä merkitystä. Uutisarvon täytyy syntyä juuri kyseisen hankkeen, kaupan, koulutuksen tai
    seminaarin sisällöstä tai annista.

    Edellinen
    Uutiskriteerit
    STT arvioi aiheiden uutisarvoa niiden merkityksen, yllättävyyden, kiinnostavuuden,...
    Seuraava
    Kiinnostavuus
    Journalismilla on merkitystä vain, kun se tavoittaa lukijansa...