Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Toistuvan oman grafiikan tuotanto
  • Eri uutisvälineiden ja asiakkaiden tarpeet

    Yleisön ja asiakkaiden odotukset vaikuttavat siihen, mistä STT kirjoittaa. Tapahtumat ja aiheet, joista monet asiakkaat odottavat STT:n uutista, myös uutisoidaan, mutta STT valitsee itse käsittelytapansa ja näkökulmansa.

    Esimerkiksi onnettomuudet ja tulipalot poikivat usein varsin rutiininomaisia uutisia, mutta niiden seuraaminen kuuluu osaltaan STT:n perustehtävään. Tällaiset rutiinit eivät kuitenkaan saa estää muihin uutisaiheisiin tarttumista, joten rima on syytä pitää riittävän korkealla. Esimerkiksi liikenneonnettomuuksista uutisoidaan kuolonkolarit, samoin onnettomuudet, joissa loukkaantuu useita ihmisiä tai jotka aiheuttavat huomattavaa haittaa liikenteelle (esimerkiksi ruuhka-ajat isoilla teillä, katkaistu valtatie). Pienempiä onnettomuuksia uutisoidaan, jos niihin liittyy jotain poikkeuksellista. Henkirikokset uutisoidaan aina, jos niitä tutkitaan murhina, ne ovat tapahtuneet julkisella paikalla tai niihin liittyy jotain muuta huomiota herättävää. Muita voidaan karsia tilanteen mukaan.

    Eri uutisvälineiden tarpeet vaikuttavat myös uutisten ajoittamiseen ja käsittelytapaan. Sähköiset välineet tarvitsevat juttuja myös hiljaisina aikoina. Tämä laskee siteerauskynnystä ja muutakin uutiskynnystä. Samoin viikonlopuksi ajoitetaan omia uutisaiheita ja reportaaseja, koska lehdillä on niille enemmän tarvetta.

    Edellinen
    Mediajulkisuus
    Aiheen kiinnostavuutta voi nostaa myös muiden tiedotusvälineiden sille...
    Seuraava
    Seuranta
    STT:n uutisseuranta perustuu ensisijaisesti omaan järjestelmälliseen tiedonhankintaan. Viranomaisten...