Tyylikirjan valikko

  • Tyylikirja
  • Yleistä
  • Ideasta jutuksi
  • Viivasta loppuversioon
  • Jutun kieli ja sisältö
  • Kuvitus
  • Nimiohje
  • Sanastot
  • Toimittajan etiikka ja juridiikka
  • Moderointi
  • Toistuvan oman grafiikan tuotanto
  • Alle kahden vuoden vankeusrangaistukset

    Jos tuomio on sakkoa tai alle kaksi vuotta vankeutta, älä käytä tuomitun nimeä ilman erityistä syytä. Kiinnitä harkinnassa huomiota etenkin tuomitun asemaan yhteiskunnassa tai talouselämässä ja lisäksi hänen tekemäänsä rikokseen.

    Nimen julkaisemista puoltavat esimerkiksi seuraavat näkökohdat:

    • Virkarikoksesta tai muusta julkiseen tehtävään, kuten kunnalliseen luottamustoimeen, liittyvästä rikoksesta tuomitun nimi yleensä julkaistaan. Ota kuitenkin huomioon henkilön asema ja teon merkitys.
    • Yhteiskunnallista tai taloudellista valtaa käyttävän henkilön nimi voidaan julkaista, vaikka rikos olisi tehty yksityiselämässä, jos tapaus voi vaikuttaa heidän toimintansa arviointiin tässä tehtävässä.

    Korkein hallinto-oikeus on päättänyt, että Helsingin kaupungin palvelukeskuksen toimitusjohtaja N.N. on sopiva virkaansa huolimatta hänelle vuonna 1999 langetetusta rikostuomiosta. Helsingin kaupunginvaltuusto valitsi N.N. palvelukeskuksen toimitusjohtajaksi vuonna 2002. Päätöksestä valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Valittajan mielestä N.N:n soveltuvuutta arvioitaessa ei huomioitu hänen samaansa ehdollista vankeusrangaistusta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. N.N. hoiti aiemmin opetustoimen johtajan virkaa. Hänet pidätettiin virasta rikostuomion vuoksi.

    • Nimi voidaan julkaista myös, jos rikos on koskettanut laajaa ihmisjoukkoa, se on jatkunut pitkään tai uusimisvaara on ilmeinen.

    Helsingin käräjäoikeus on määrännyt vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen useita autohuijauksia ja muita petoksia tehneen N.N.:n. 31-vuotiaalle miehelle on kertynyt 1990-luvun alkupuolelta lähtien useita tuomioita muun muassa ammattimaisista autohuijauksista. Tällä kertaa N.N. tuomittiin yhdeksästä törkeästä petoksesta, petoksesta tai petoksen yrityksestä. Yli puolessa rikoksista hän oli huijannut autoaan myynyttä yksityishenkilöä tekeytymällä ostajaksi ilman aikomustakaan maksaa ajopeliä.

    Edellinen
    Vähintään kahden vuoden vankeustuomiot
    Jos henkilö on tuomittu vähintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen,...
    Seuraava
    Nimen käyttäminen ylemmän tuomioistuimen kumotessa päätöksen tai lieventäessä sitä
    Kerro vapauttavan tuomion saaneen henkilön nimi, jos ylempi...